Pink Floydin legendaarisesta Concertcebouw’n konsertista on vuosikymmenien aikana julkaistu lukuisia bootleg-äänitteitä sekä vinyyleinä että CD:einä. Alla yksi niistä.

Pink Floyd -boksin kolmas osa on nimeltään 1969 Dramatis/ation (PFREY3). Boksi sisältää kaksi ääni-CD:tä sekä yhden video -DVD:n.
CD2:n muodostuu kokonaisuudessaan (kappaleet 1-15) bändin huhtikuussa 1969 Lontoon Royal Festival Hallissa debytoimasta uudenlaisesta konserttiteoksesta jossa oli kaksi erillistä musiikillista osaa (Suites). Teosten nimet olivat The Man sekä The Journey. CD2:lla kuultava konsertti on äänitetty Amsterdamin kuuluisassa Concertgebouw -salissa 17.9.1969.
The Man -osuudessa kuullaan kauniit Grantchester Meadows, Biding My Time sekä Cymbaline. Näiden kappaleiden välillä kuullaan paljon erilaisia äänikollaaseja, jotka eivät aina mene ihan nappiin eli kokonaisuus kuulostaa vähän sekavalta ja raskaalta.
The Journey -osuuden helmiä ovat Green Is The Colour ja Careful With That Axe Eugene. The Journey on paikoitellen vieläkin raskassoutuisempi kuin The Man. Kappaleiden nimet ovat myös varsin suureellisia (mutta onhan kyseessä aikansa huippubändi, joten tämä nimien ”ylikomeus” ehkä siksi suotakoon): Beset By The Creatures Of The Deep, The Labyrinths of Auximines, Behold The Temple Of Light, The End Of The Beginning.

Konserttiäänite on hyvin säilynyt kuluneet 50 vuotta ja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta se on ilmeisesti hyvin digitalisoitu. Äänityksen on aikanaan tehnyt Hollannin VPRO Radio eli kyseessä on ammattimainen äänite ja siksi sitä on varmaan ollut helpompi käsitellä ja restauroida kuin vaikkapa heikkotasoista bootleg-äänitettä. Digitalisoinnilla voidaan puhdistaa ja terävöittää äänitettä, muttei digitalisointi koskaan voi lisätä äänitteeseen sellaista jota sieltä puuttuu eli tärkein on aina se master eli alkuperäinen äänite. Sen mukaan määräytyy lopputulos. Bändin vuoden 1969 The Man, The Journey -sävelteos on selvästi raakile eli ei yllä bändin myöhäisempien mestariteosten tasolle, mutta sisältää muutamia hienoja kappaleita, jotka valitettavasti jäivät studioalbumeilta pois ja lisäksi on huomionarvoista että äänikollaaseista osaa bändi käytti myöhemmillä levyillään menestyksellisesti.
Harri Huhtanen 2019

Oikealla harvinaisessa maalauksessa 1500-luvun Toulousen ja ehkä koko Euroopan rikkain mies, Jean de Bernuy.
Miksi Toulouse? Miksi ei? Uusien matkakohteiden valitseminen on jo itsessään pieni seikkailu. Sitä harkitsee jotain kohdetta ja sitten muuttaa mielensä ja innostuu jostain toisesta kohteesta ja sitten kolmannesta. Nojatuolimatkailu kun on nykyisen informaatioähkyn aikana niin helppoa, että mistä tahansa kohteesta pystyy netistä hankkimaan yllättävän tarkat ennakkotiedot jo ennen matkaa. Toista oli vielä esim. 1980-luvulla, jolloin matkustaja oli vähäisen matkatoimistojen tarjoaman informaation sekä satunnaisten matkakirjojen tarjoaman tiedon varassa. Nykyään Google mahdollistaa sen että voi jo kotoa käsin vaikkapa vaeltaa kohdekaupungin katuja. Miksi siis ylipäätään tuhlata rahaa matkustamiseen? Koska tarkinkaan tieto ei tarjoa yhtä voimakasta elämystä kuin se että on itse fyysisesti paikan päällä ja kokee asiat reaaliajassa ja kokonaisvaltaisesti. Siksi matkustaminen edelleen kannattaa ja siihen käytetyt rahat ovat yleensä hyvin käytettyjä rahoja. Tällä kertaa päädyin siis valitsemaan Toulousen, koska olen aivan liian vähän matkustanut Ranskassa ja ennakkotietojen perusteella kohde vaikutti todella mielenkiintoiselta. Vähäiseen Ranskan matkailuuni syynä on ollut se, etten osaa Ranskan kieltä ja pelko siitä, etteivät ranskalaiset osaa englantia. Ainakin Pohjois-Ranskassa tähän ongelmaan olen törmännyt useita kertoja. Niinpä päätin nyt kokeilla minkälaista olisi Etelä-Ranskassa, koska olin lukenut että kulttuuri ja ihmiset siellä ovat erilaisia kuin Pohjois-Ranskassa. Pyrenneitten alue on jossain määrin kulttuurillisesti lähempänä Barcelonan alueen kulttuuria kuin Pohjois-Ranskan kulttuuria. Toulouse oli itsenäinen kreivikunta lähes 500 vuoden ajan. Vasta vuonna 1271 se liitettiin Ranskaan. Tämä hallinnollinen liitos ei kuitenkaan muuttanut alueen omaleimaista kulttuuria ja kieltä. Alue tunnettiin sydänkeskiajalla Oksitaniana ja siellä syntynyt trubaduurikulttuuri perustui oksitanian kieleen. 1300-luvulla kulkutaudit, erityisesti rutto, vähensivät kuitenkin kaupungin väestöä niin paljon, että 1400-luvulla Toulousessa oli enää 19 000 asukasta. Vanhan sanonnan mukaan se mikä ei tapa vahvistaa ja niin kävi Toulousellekin eli väestökadosta huolimatta kaupunki alkoi todella kukoistaa 1400-luvulta alkaen. Mutta siitä lisää myöhemmin…

Lupasin palata aiheeseen jos jotain uutta ilmenee. Tavallaan nyt ollaan vasta ns. ”teaser” -vaiheessa, mutta hyvältä vaikuttaa eli bändi on tuottanut yllä kuvatun DVD:n (joka tosin ei vielä ole yleisessä myynnissä) ja lisäksi keikkoja on suunnitteilla vuodelle 2019. Odotan innolla jatkoa…
Koska Beatles oli jo aikanaan erittäin tunnettu bändi ovat myös tiedot heidän äänityksistään säilyneet paremmin kuin monien vähemmän tunnettujen aikalaisbändien. Vuonna 2018 julkaistu, toistaiseksi laajin (6CD:tä) versio The White Albumista paljastaa sen että bändi teki hurjasti hommia tämän levyn eteen eli äänityksiä tehtiin vuonna 1968 toukokuun lopusta lokakuuhun puoliväliin saakka. Keräsin ja järjestin tiedot virallisella kaksoisalbumilla julkaistuista otoksista aikajärjestykseen.
