Vasta viime vuosina on Suomessa herätty tajuamaan miten merkittävän musiikkillisen perinnön vuonna 2003, vain 46-vuotiaana, kuollut Gösta Sundqvist jätti jälkeensä. Hän julkaisi Leevi and the Leavings -yhtyeensä kanssa 16 albumia (1980-2003), jotka sisältävät muutamien erittäin hienojen kappaleiden lisäksi ison joukon poikkeuksellisen innovatiivisia sanoituksia. Lisäksi hänen tuotannostaan on julkaistu useita kokoelmia ja niiden julkaisu jatkuu edelleen. En koskaan tavannut Göstaa. Yhteistä meillä on vain syntymävuosi (1957) ja kiinnostus rockmusiikkiin sekä suomenkieleen. Tuntuu että vuosi vuodelta Göstan merkitys vain kasvaa. Tällä hetkellä maatamme kiertää peräti kaksi bändiä jotka esittävät Göstan lauluja. Melkein joka vuosi hänen elämästään ja musiikistaan tehdään näytelmiä ja musikaaleja. Suomalaiset eivät ole unohtaneet Göstaa ja eräässä haastattelussa julkisuutta karttava Gösta totesikin ettei hän tähtää siihen että Leavings olisi ykkösbändi, mutta hänestä olisi hienoa, jos Leavingsin levyjä kuunneltaisiin vielä 30 vuoden kuluttua. Uskon että Göstan toive toteutuu kevyesti, sillä vaikka hänen kuolemastaan on kulunut jo lähes 16 vuotta julkaisi turkulainen Svart Records aivan hiljattain koko Leavings -tuotannon (16 levyä) vinyylialbumeina, jopa ne 1990-luvun levyt, jotka alunperin julkaistiin vain CD-levyinä.
Minulla on toistaiseksi vain neljä Leevi and The Leavings albumia, jotka hankin alkuperäisinä vinyyleinä aikanaan 1980-luvulla. Silloin Leavings jäi minulta kuitenkin selvästi pimentoon. Vasta nyt, yli 30 vuotta myöhemmin, olen alkanut tosimielessä perehtymään siihen mitä Gösta ja hänen bändinsä saivat aikaan. Ja positiivisia yllätyksiä on sieltä tullut vastaan monia. Tänään illalla kuuntelin vuoden 1982 albumia Kadonnut Laakso ja ykköspuolen neljäs kappale En tahdo sinua enää löi minut aivan ällikältä! Tämän täytyy olla parhaita ellei peräti paras syntikkapop -kappale jota koskaan on Suomessa tehty. Vuonna 1982 niin sanottu UUSI AALTO oli voimissaan Britanniassa, jossa markkinoille ilmestyi lukuisia uusia bändejä, jotka käyttivät melodisen popin esittämiseen syntikoita ja sähkörumpuja. Human League, Eurythmics, Soft Cell ja monet muut olivat bändejä, joiden tahtiin tanssittiin diskoissa ympäri maailman, myös Suomessa. Äkkiseltään ajattelisi, ettei Göstan tyyli sovi ollenkaan syntikkapopin esittämiseen ja suurin osa Kadonneen Laakson kappaleista edustaakin tyylillisesti iskelmää, rockabillyä, rokkia, punkkia jne. eli vanhempia tyylisuuntauksia, mutta Göstapa ei antanut tämän rajoittaa itseään vaan teki Suomen ehkä hienoimman syntikkabiisin! En tahdo sinua enää pärjää musiikillisesti erittäin hyvin saman ajan brittiläisille hittibiiseille ja mikä parasta sanoitus jopa ylittää sen ajan brittikollegoiden tuotokset!
juna kauas pois minut kuljettaa
silti tunnen sinun istuvan penkillä mua vastapäätä
en tästä unesta herää
en enää käsillä voi sua koskettaa
ja nyt se kaikki mitä sinulle annoin
on kylmää jäätä
Harri Huhtanen 2019
Perjantai 19.10.2018
Illallista nautin isomman seurueen kanssa Hoku-ravintolassa (Korkeavuorenkatu 4). Oli hyvää ruokaa! Ravintoloitsija itse kuvaa keittiötään havaijilaiseksi fuusiokeittiöksi. Paikan ruoka-annoksissa on vaikutteita korealaisesta, japanilaisesta, flippiiniläisestä ja kiinalaisesta ruokakulttuurista. Jos nyt kiinnostuit niin aiheesta löytyy tarkempia tietoja täällä:
Illallisen jälkeen katsastimme vielä kaksi ydinkeskustan suosittua yöravintolaa: Liberty or Deathin (Erottajankatu 5) sekä ravintola Groteskin (Ludviginkatu 10). Molemmissa paikoissa oli hyvä fiilis ja erityisesti Groteskin sisustus oli vaikuttava, mutta jälleen joutui kohtaamaan sen tosiasian että juomien hinnat Helsingissä eivät enää mitenkään noudata yleisen hinta- ja palkkatason kehitystä, sillä 13-15 euroa yhdestä drinkistä lähentelee mielestäni ryöstöä. Varmaan ydinkeskustan korkeat vuokrat pakottavat paikat tällaiseen hinnoitteluun. Luulisi että noilla hinnoilla paikoissa istuisi vain liituraitamiehiä, mutta ei, ihan tavallisen näköistä nuorisoa siellä oli. Melkein kaikki maksoivat luottokorteilla – siis velaksi. 
Päivällisen nautin Liberty or Death -tiimin uudessa, suositussa pizzeria Via Tribunalessa (Sofiankatu 4). Sinnekin piti jonottaa. Alkoi tuntua siltä että nykyään jonottaminen alkaa olla tapana Helsingissä, vaikka kaupungissa on varmaan lukumääräisesti eniten ravintoloita ja museoita Suomessa. Via Tribunali mainosti itseään pizzeriana, jossa käytössä on aito Napolista hankittu avotuliuuni, lisäksi pizzojen raaka-aineksia ravintola tilaa suoraan Italiasta. Tribunalin pizza oli kieltämättä maukas, mutta ei mikään tajunnanräjäyttävä kokemus eli esimerkiksi Roomassa olen saanut monesti paljon parempia pizzoja. Toistaiseksi ravintolalla menee kuitenkin hyvin, koska sinne jonotetaan. Ravintoloitsija on laskenut, että pärjätäkseen hänen pitäisi pystyä myymään 200 pizzaa joka päivä. Sitten kun alkuvaiheen hypetys menee ohi, voi tämä olla kova luku saavuttaa ellei siten kotimyynti ala kunnolla vetää.
