Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla! -osa 4

Soft Machine -osa 1

Videolla Soft Machine esittää Kultturitalolla yli 13-minuutin version vuoden 1971 Kings and Queens -kappaleestaan.

Kulttuuritalolla oli heti sisääntullessa useampi ilmoitus siitä että kuvaaminen keikalla on kielletty. Välittömästi keikan jälkeen ei Youtubeen ilmaantunutkaan yhtään videota, vaikka tosin paikan päällä huomasin että aika monet ottivat ainakin valokuvia ja järjestysmiehet eivät siihen mitenkään puuttuneet vaikka sen hyvin näkivät. Nyt kun keikasta on kulunut 4 vuorokautta on Youtubeen alkanut ilmaantua illan maratonkonsertissa kuvattuja videoita, tosin kuvanlaatu niissä ei ole mitään HD-tasoa ja ääneentoistossakin olisi välillä toivomisen varaa.  Hienoa kuitenkin että näitä livetaltiointeja on nyt tarjolla. Nyt niilläkin jotka jostain syystä missasivat tämän tärkeän konsertti-illan on mahdollisuus tutustua siihen miltä se näytti ja kuulosti paikan päällä. Tosin video ei koskaan pärjää aidolle konserttikokemukselle, varsinkin jos on onnistunut hankkimaan itselleen ykkösrivin paikat keskeltä.            

Harri Huhtanen 2022

Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla! -osa 3

Progefeastin avanneessa Soft Machinessa ei ollut enää yhtään alkuperäiskokoonpanon jäsentä. Tässä harvinaisessa arkistokuvassa alkuperäinen bändi nähdään ”hippivetimissä”. Onkohan kyseessä rakkauden vuosi 1967?

Illan aikana esiintyneitä kolmea bändiä yhdistää se, että jokainen niistä oli aloittanut uransa jo 1960-luvulla. Tosin bändit olivat “laihoina” vuosina telakalla pitkiäkin aikoja, mutta nyt taas 2000-luvulla toiminta on jatkunut ja koska puhutaan yli puolen vuosisadan mittaisesta jaksosta on selvää, että miehistönvaihdokset ja kuolemantapaukset ovat väistämättä kuuluneet näiden bändien pitkään historiaan. Alkuperäiskokoonpanossa ei siis Kulttuuritalolla esiintynyt yksikään näistä bändeistä.  Silti kolmen näin legendaarisen bändin saaminen saman katon alle samana iltana peräpohjolaan olisi pitänyt aiheuttaa enemmän kiinnostusta tai ehkäpä näkökulmani on vain liian vanhakantainen, sillä totuushan on se, että vaikka näitä bändejä arvostetaan progepiireissä eivät ne koskaan ole olleet mitään myyntitykkejä Suomessa ja esiintymisiäkin Suomessa on ollut vähän tai kovin harvakseen.

Eniten Suomessa lienee esiintynyt legendaarinen Man (perustettu 1968), joka suosionsa huipulla teki peräti 12 keikan Suomen kiertueen vuonna 1976.Väliajalla muutamat “veteraanit”muistelivat kaiholla näitä keikkoja joita ei valitettavasti taidettu äänittää Suomen yleisradion toimesta kuten esim. tapahtui legendaarisen Fleetwood Macin muutamien 1960-luvun keikkojen osalta. 

Maratonkonsertin avannut Soft Machine (perustettu 1966) lienee tuntemattomin suomalaisille, vaikka bändi on nytkin laajalla kiertueella. En löytänyt tietoa siitä onko bändi ylipäätään koskaan aikaisemmin esiintynyt Suomessa.

Viimeisenä esiintynyt Colosseum (perustettu 1968) on sentään jonkin verran tunnettu Suomessa, onhan se esiintynyt jo vuonna 1970 Ruisrockissa ja ilmeisesti joitain kertoja sen jälkeenkin.  Colosseumin nykyinen laulusolisti, 82-vuotias Chris Farlow on aloittanut uransa jo 1950-luvulla ja on karismaattinen ja armoitettu blueslaulaja. Ehkäpä juuri Farlown vuoksi Colosseum oli saanut illan pääartisin paikan näistä kolmesta bändistä. 

Harri Huhtanen 2022

Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla! -osa 2

H-hetkellä Kulttuuritalolle saapuivat lopulta vain hardcore proge-harrastajat tai siltä se ainakin näytti paikan päällä. Yli 90% yleisöstä oli miehiä ja lähes yhtä moni oli 50+ vuotiaita. Toisaalta se oli hyvä, tuli ikään kuin “kotoinen” olo kun tunsi olevansa joukossa, joka tiesi jotain kaukaisista 1960- ja 1970-luvuista.  Heille ne olivat totta eikä vain jotain epämääräistä historiaa. Hienointa illassa oli se, että yli neljän tunnin musisoinnin jälkeen (keikka päättyi vasta klo 23.15!) nuo kaukaiset ajat olivat muuttuneet taas “lihaksi ja vereksi”. Enpä muista koska olisin viimeksi ollut (tai olenko ollut koskaan?) konsertissa, jossa kuulen niin pitkään pelkkiä instrumentaali-esityksiä sekä niin pitkiä kitarasooloja. Se oli musiikkia kaukaiselta ajalta jolloin kappaleet olivat monimutkaisia ja soittajat kilpailivat siitä kuka pystyi soittamaan pisimpään ja improvisoimaan monimutkaisimman soolon.

Tulen kirjoittamaan myöhemmin tästä konsertista syväluotaavia artikkeleita, mutta koska monelle jopa nämä bändit saattavat olla täysin vieraita niin siksi teidän ei hardcore-fanien kannattaa aloittaa tutustuminen aiheeseen Arto Pajukallion tänään (3.11.22) Helsingin Sanomissa julkaiseman mainion yleissivistävän artikkelin pohjalta:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009159640.html

Harri Huhtanen 2022

The Jimi Hendrix Experience: Los Angeles Forum 26.4.1969

Jos Jimi Hendrix eläisi vielä täyttäisi hän 27.marraskuuta 2022 jo 80 vuotta! Tulevan merkkipäivän kunniaksi Jimin oikeuksia hallinnoiva perikunta on ilmoittanut julkaisevansa uuden Jimin live-levyn. Äänite on peräisin vuoden 1969 Los Angelesin konsertista. Uusi levy ilmestyy etuajassa eli jo 18.marraskuuta 2022. Kappalelistakin on jo julkaistu ja se on seuraava:

01 Intro
02 Tax Free
03 Foxey Lady
04 Red House
05 Spanish Castle Magic
06 Star Spangled Banner
07 Purple Haze
08 I Don’t Live Today
09 Voodoo Child (Slight Return)
10 Sunshine of Your Love
11 Voodoo Child (Slight Return) 

Harri Huhtanen 2022

Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla!

Kuten olen aikaisemmin kirjoitanut piti Progefeastin alunperin toteutua syyskuussa 2021 Helsingin Jäähallissa. Koronan vuoksi tapahtuma siirrettiin aluksi maaliskuulle 2022 ja sen jälkeen samasta syystä vielä marraskuulle 2022. Samalla keikkapaikka vaihtui ja konsertti järjestetään siis Kulttuuritalolla.  Nyt Korona-rajoituksia ei konserttien suhteen enää ole, joten vahvasti näyttää siltä että tällä kertaa tämä peräti viiden tunnin kestoinen (klo 18-23) maratonkonsertti lopultakin toteutuu!  

https://www.facebook.com/events/kulttuuritalo-helsinki/huom-uusi-p%C3%A4iv%C3%A4-progfeast-i-2112022-i-helsingin-kulttuuritalo/814809945755787/

Winterluden käyttö puhelimella

Tietokoneella Winterludea käyttävät näkevät vasemmalla sarakkeen josta löytyy Winterluden haku-kenttä sekä sen alla kaikki Winterluden eri kategoriat ja niiden alla vielä osion ”uusimmat artikkelit”, jossa on yleensä 4-5 kuukauden ajalta uusimpia artikkeleitani. Puhelimessä tämä sarake ei näy, joten vanhojen artikkeleiden hakeminen on vaikeaa. Tämän ongelman ratkaisu on seuraava: jos olet kiinnostunut vaikkapa Beatleseista, niin kirjoita Googlen hakuruutuun ”Winterlude Beatles”, niin Google ohjaa sinut suoraan Beatles-kategorian artikkeleihin. Eli puhelimella haku toimii niin, että kirjoitetaan Winterlude + otsikko jota haet. Tätä kirjoittaessa Winterludessa on lähes 1500 artikkelia ja kaikki ne ovat edcelleen ilmaiseksi luettavissa kunhan ne vaan osaa etsiä.

Those who use Winterlude on a computer will see a column on the left where you can find Winterlude’s search field and below it all Winterlude’s different categories and below them the section ”latest articles”, which usually contains my latest articles from 4-5 months ago. This column is not visible on the phone, so it is difficult to search for old articles. The solution to this problem is as follows: if you are interested in, say, the Beatles, type ”Winterlude Beatles” into the Google search box, and Google will direct you directly to articles in the Beatles category. That is, the search on the phone works by typing Winterlude + the title you are searching for. At the time of writing this, Winterlude has almost 1500 articles and all of them are still free to read as long as you know how to search for them.

Harri Huhtanen 2022

The Cure: 40 Live boksi 18.10.2019! -osa 2

Curen hienolla 40 Live-boksilla on kokonaisuudessaan kaksi bändin 2018 kesäkonserttia. Smith kertoo boksin johdantotekstissä, että 2018 piti olla bändille välivuosi, mutta sitten hän saikin idean että olisi hienoa esitellä suurelle yleisölle koko bändin historia muutamassa konsertissa.  

Ensimmäinen kosenrteissa järjestettiin 24.kesäkuuta 2018 Royal Festivall Hallissa Lontoossa . Bändin kokoonpano oli tämä: Robert Smith (laulu, V1 basso ja kitara), Simon Gallup (basso), Jason Cooper (rummut) , Roger O’Donnell (kosketinsoittimet) ja Reeves Gabrels (V1 basso). Boksilla tämä keikka on kuultavissa kahdella CD:llä sekä katsottavissa ja kuunneltavissa yhdellä Blu-Ray -levyllä. Bändi soitti 28 kappaletta ja vasta muutaman kuuntelun jälkeen tajusin mistä CD-levyjen merkilliset nimet juontuivat. CD1 on nimeltään From There To Here ja CD2 From Here to There.  Konsertin alkuosassa (CD1) bändi soitti läpileikkauksen tuotannostaan alusta nykyisyyteen ja konsertin jälkipuoliskolla edettiin päinvastaisessa järjestyksessä eli soitettiin kappaleita nykyisyydestä alkuun. Hieno idea ja toteutus. Tällä ensimmäisellä keikalla kuultiin myös joitain vähän harvinaisempiakin kappaleita. Ykkös CD:llä kuullaan kappaleita 13 Cure albumilta, aikajänne on vuodesta 1979 vuoteen 2008 (jolloin Cure on julkaissut viimeksi studioalbumin). Kakkos CD:llä käydään läpi sama katalogi, mutta nyt siis aloitetaan vuodesta 2008 ja päädytään vuoteen 1979. Nokkela keikan rakenne. En muista enkä tiedä että kukaan muu olisi käyttänyt samanlaista ideaa.

Toinen keikka olikin sitten jo todella iso eli 7. heinäkuuta 2018 Lontoon Hyde Parkiin  kerääntyi peräti 65 000 ihmistä kuuntelemaan Curea.  Tässä konsertissa kuultiin 29 kappaletta ja konsertin päätti pitkään kiistelty ja moneen kertaan muunneltu Killing An Arab , joka nyt kuultiin pitkästä aikaa alkuperäisellä sanoituksella. Tämä Smithin varhainen laulu joutui lähes pannaan Irakin sodan aikana. Todellisuudessa kyseessä ei (nimestään huolimatta) ole rasistinen laulu, vaan Smith sai idean kappaleeseen ranskalaisen Nobel-kirjailija Camusin romaanista ja kappaleen sanoitus viittaa tuohon romaaniin eikä ole mikään rodullinen kannanotto. Myös Hyde Parkin keikka löytyy kahdelta CD:ltä sekä yhdeltä Blu-Ray -levyltä. Hyde Parkissa ilmeisesti yleisön suuresta määrästä johtuen Cure soitti enimmäkseen suuren yleisön hyvin tuntemia kappaleita eli setti oli olennaisesti eri kuin se minkä he soittivat Royal Festivall Hallissa kaksi viikkoa aikaisemmin.

Harri Huhtanen 2022     

Neil Young & Crazy Horse: World Record (2022)

Neil Young ja Crazy Horse ovat jälleen saaneet uuden albumin purkitettua ja tämä on jo heidän 15. yhteinen levynsä. Kaikkiaan Young on tämän jälkeen julkaissut jo 44 virallista albumia ja kun tähän lisätään erilaiset arkistojulkaisut niin luku on vielä olennaisesti suurempi.  2010-luvulla Young  julkaisi paljon enemmän levyjä kuin huippuvuosinaan 1970- luvulla. Nykyään Young julkaisee 2-4 uutta albumia vuodessa eli fanien aika ei Youngin seurassa käy pitkäksi, koska ympäri vuoden on aina jotain uutta tarjolla!  Uuden albumin nimi on World Record ja se ilmestyy 18.marraskuuta 2022. Levyllä on seuraavat kappaleet:

01  Love Earth
02  Overhead
03  I Walk With You (earth ringtone)
04  This Old Planet (changing days)
05  The World (is in trouble now)
06  Break The Chain
07  The Long Day Before
08  Walkin’ On The Road (to the future)
09  The Wonder Won’t Wait
10  Chevrolet
11  This Old Planet repris

Harri Huhtanen 2022

THE BEATLES: THE CAPITOL ALBUMS (1964-65) – osa 3

Helpin USA -painos.

Capitol -sarjan ehkä hämmentävin albumi on Help, joka julkaistiin elokuussa 1965 aika pian sen jälkeen kun samanniminen albumi oli julkaistu Englannissa. Hämmentävää siinä on se, että UK- ja US-albumit ovat täysin erilaiset, sillä UK-painoksessa on 14 Beatles kappaletta, mutta niistä vain 7 julkaistiin US-albumilla. UK-albumilla ei ole yhtään instrumentaaliesitystä, mutta Amerikassa Capitol päätyi ratkaisuun, jossa 7 Beatles -kappaleen väliin tungettiin 5 instrumentaalikappaletta, jotka olivat mukana Help-elokuvassa. Siten US-julkaisu on lähinnä soundtrack ja UK-julkaisu aito Beatles studioalbumi. Markkinat toimivat kuitenkin välillä aika oudosti, sillä vaikka US-julkaisu on hyvin omituinen koska Beatles -tunnelmaan pääseminen estetään joka kolmannella kappaleella kun joudutaan kuuntelemaan näitä välillä aika outoja instrumentaaliesityksiä, jotka sisältävät James Bond-teemoja sekä intialaisen sitarin soittoa, niin siitä huolimatta Capitol-albumia myytiin lyhyessä ajassa yli 3 miljoonaa kappaletta ja UK-albumia “vain” miljoona kappaletta! Help ei albumina ole yhtyeen paras, mutta sisältää  molempien maiden julkaisuissa erään rockmusiikin ikonisimman kappaleen eli kirjoitan nyt tietenkin John Lennonin komeasta Help-kappaleesta.  Uk-painoksella julkaistiin lisäksi Paul McCartneyn tunnetuin kappale eli Yesterday joka tiettävästi edelleen pitää cover-versioiden ennätystä, sillä virallisesti Yesterdaystä on tähän päivään mennessä julkaistu maailmalla peräti 2500 cover-versiota!              

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2022         

THE BEATLES: THE CAPITOL ALBUMS (1964-65) – osa 2

Capitolin vuonna 1964 julkaisema toinen Beatles -albumi sisälsi myös cover -kappaleita, joita bändi oli esittänyt Hampurissa ja Liverpoolissa ennen kuin he saivat levytyssopimuksen.

Täytyy sanoa, että aikaisemmin olen väheksynyt Beatlesien vuosien 1962-64 tuotantoa. Bändin USA:n läpimurtobiisi I Want To Hold Your Hand on sanoitukseltaan erittäin korni eikä melodiakaan ole suinkaan mikään mestariteos. Mutta hyvä, että olen nyt kuunnellut ahkerasti näitä vuosien 1964-65 kahdeksaa Capitol-albumia, sillä näistä on syntynyt ehkä tasapainoisempi kuva siitä mitä tämä alkuaikojen Beatles oikein oli. Bändi ei pelkästään tehnyt naiveja pop-ralleja, vaan mukana on yllättävänkin paljon vuotta 1962 edeltävää musiikkia jolla he tulivat Hampurissa ja Liverpoolissa kuuluisaksi. Ennen levytyssopimuksen (1962) saamista Beatles oli nahkatakkeihin pukeutunut rock’n’roll bändi joka soitti rouhealla soundilla Amerikkalaisia rock’n’roll hittejä. Se musiikki oli jotain aivan muuta kuin balladit, joista bändi nousi maailmanmaineeseen pari vuotta myöhemmin. Capitol -levyille on kivasti otettu mukaan myös näitä kovempia rock’n’roll biisejä. Myös Beatlesien parhaat vuosien 1963-65 balladit ovat kestäneet yllättävän hyvin aikaa eli niitä on ollut kiva kuunnella vuosien tauon jälkeen.            

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2022