The Cure: Join The Dots (2007) -osa 1

Cure aloitti uransa kolmimiehisenä. Tässä debyyttialbumin (1979) kokoonpano vasemmalta oikealle: Michael Dempsey (basso ja kosketinsoittimet), Robert Smith (laulu ja kitara) ja Lol Tolhurst (rummut).

Ostin jotain vuosia sitten Tampereella käydessäni Levykauppa Äxstä  mielenkiintoisen 4CD:n Cure boksin nimeltään Join The Dots (2007) . Boksilla on peräti 70 Cure-kappaletta, enimmäkseen singlejen B-puolia, mutta myös aika monta julkaisematonta äänitettä sekä kappaleita, joita Cure on vuosien varella äänittänyt erilaisille teema- tai tribuuttilevyille. Robert Smith on itse koonnut tämän setin ja boksissa on peräti 70-sivuinen esittelyteksti, jossa Smith kommentoi näiden julkaisujen taustoja hyvinkin seikkaperäisesti. Näitä äänitteitä yhdistää se, että ne kaikki on tehty bändin Fiction Records-sopimuksen aikana (1978-2004). Niinpä tämä ei ole mikään definitiivinen kokoelma, koska Fiction vuosien jälkeen julkaistuja kappaleita ei siis tällä kokoelmalla ole. Minusta äänitteiden taustojen valottaminen on tällä boksilla tehty esimerkillisesti. Curen alkuvaiheet ovat sen verran kiinnostavat, että suomennan ( suluissa omia lisäkommenttejani) tähän otteen Boksin esittelyteksistä.

”Easy Cure  auditoi Hansa Recordsille (1977) Morgan studioilla Lontoossa toukokuussa. He olivat asettaneet esiintymistilaan videokameran  ja pyysivät meitä esittämään muutaman lauluistamme. Teimme työtä käskettyä ja he sainasivat meidät heti sen perään! Hansa lupasi vaikuttavan 1000 punnan sopimuksen, mutta koska he halusivat bändin levyttävän kaupallisesti koukuttavia cover-biisejä niin Smith kieltäytyi, koska hän halusi että bändi äänittää hänen laulujaan. Niinpä Easy Cure ja Hansa purkivat sopimuksen jo maaliskuussa 1978. Useimmille uusille bändeille ylipäätään levytyssopimuksen saaminen on lähes mahdotonta ja toisen sopimuksen hankkiminen on vielä vaikeampaa. Easy Cure ei kuitenkaan aikonut antaa periksi. He erottivat Thompsonin, lyhensivät nimensä Cureksi  ja äänittivät lisää demoja. Heinäkuun 14.päivään (1978) saakka kaikki Lontoon levy-yhtiöt torjuivat bändin, mutta sitten (kansainvälisen) Polydor -yhtiön A&R -edustaja Chris Parry vei Watfordin kotiinsa kuunteluun kasan demoja (joukossa oli myös Cure -demoja)… Sunnuntaina Parry kuunteli erästä demoa…laulu oli 10:15 Saturday Night …21. heinäkuuta Parry kirjoitti bändille että hän haluaa tavata heidät… Smith kertoi soittaneensa Parrylle ja tapaaminen sovittiin pubiin lähellä Polydorin toimistoa.  Tapaamisessa bändi koki kuitenkin aluksi kylmän suihkun kun Parry kertoi ettei hän kiinnittäisikään heitä Polydorille. Hän kertoi pitävänsä Curen musiikista niin paljon ,että hän uskoi sen tarjoavan hänelle pakotien ison levybisneksen puristuksesta. Smith kertoi bändin olleen aluksi pettynyt, mutta kun Parry selosti hartaasti ja pitkään ideoitaan uudesta levymerkistä alkoivat he vähitellen innostua ja päättivät antaa hänelle mahdollisuuden. Niinpä Parry erosi turvatusta työpaikastaan Polydorilla ja perusti Fiction -levymerkin ja kiinnitti yhtiönsä ensimmäiseksi artistiksi Curen!”    

Ja kuten sanonta kuuluu: loppu onkin sitten historiaa. Curesta tuli yksi maailman suosituimmista bändeistä, jonka levyjä on myyty miljoonittain ja joka on esiintynyt lukuisilla kiertueillaan miljoonille ihmisille ympäri maailmaa.  

Harri Huhtanen 2022      

The Cure Helsingin Jäähallissa 8.lokakuuta 2022 -osa 6

Endsong by Cure at Jäähalli, Helsinki 8.10.2022.

Keikan 27 kappaleesta suurimman vaikutuksen minuun teki upouusi Endsong. siinä oli jotain taianomaista. Se on ilmiselvä uusi Cure klassikko jota bändi tulee soittamaan varmaan niin kauan kuin ylipäätään esiintyy yleisölle. Smith oli biisissä hyvin vakuuttava ja bändi säesti tuota melankolista kappaletta hienosti. Onneksi joku permannolla kuvasi esirtyksen ja laittoi sen Youtubeen vieläpä 4K kuvanlaadulla. Sitä kuunnellessa ja katsellessa on hyvä jatkofiilistellä sitä minkä näki ja koki hesassa.

Alla pieni ote kappaleen sanoituksesta:

And it’s all gone, it’s all gone

Looking at everyone I’ve loved and it all feels wrong

It’s all gone, it’s all gone, it’s all gone

No hopes, no dreams, no love

And I don’t belong

I don’t belong here anymore

Harri Huhtanen 2022 

The Cure Helsingin Jäähallissa 8.lokakuuta 2022 -osa 5

Kuusimiehinen Cure Helsingin Jäähallissa 8.10.22

Esiintyjänä Robert Smith on jossain määrin samanlainen kuin Dylan. Myös Smith luottaa musiikin ja kappaleiden voimaan eli hän ei esitellyt bändiä edes konsertin lopussa. Hän ei myöskään kehunut miten hieno yleisö on ja miten hienoa on olla taas Suomessa. Välispiikit olivat Smithillä aivan minimissä. Loppupuolella tosin kuultiin jälleen kerran pahoittelut siitä, ettei hän vieläkään ole ehtinyt opetella Suomea (sama kommentti kuultiin vuosien 2016 ja 2019 konserteissa). Ainakin permannolla hardcore fanit tunnistivat kappaleet hyvin ja lauloivat monissa mukana, mutta tässäkään kohtaa Smith ei antanut aloitetta yleisölle, vaikka monilla artisteilla nykyään on tapana antaa yleisönkin laulaa välillä jos siihen pystyvät. Sellaista hengen nostatusta Smith ei yleisölle suonut, vaan 27 kappaleen setti ajettiin läpi nonstoppina yli 40 vuoden kiertueiden tuomalla varmuudella. Yhdessä asiassa Smith eroaa kuitenkin Dylanista. Hän ei ole kieltänyt kuvaamista ja konsertin loppupuolella kun kymmenet kännykkäkamerat sojottivat Smithiä kohti, tuli hän aivan lavan eteen ja poseerasi estottomasti ja tuntui nauttivan siitä että häntä kuvattiin. Minusta tämä on reilua. Yleisö on maksanut maltaita nähdäkseen bändin ja Smithin ja he haluavat matkamuistoksi kuvia idolistaan. Miksi se pitäisi kieltää? Smithin sanaton vastaus näytti olen: kuvatkaa niin paljon kuin sielu sietää, minä en siitä välitä, se ei ole minulta pois, vaan minusta se on mukavaa. Tähän totean vain: respect!       

Text and Photo: Harri Huhtanen 2022 

The Cure Helsingin Jäähallissa 8.lokakuuta 2022 -osa 4

Curen lämppärinä oli skottibändi Twilight Sad.

Alun perin konsertti-infossa luki, että ovet avataan klo 18, mutta siinä ei ollut mitään mainintaa lämppäristä. Niinpä lähdimme hotellilta hyvissä ajoin ennen kuutta. Matkalla sain kuitenkin sähköpostiini ilmoituksen siitä, että Cure aloittaakin settinsä vasta 20.30 ja 19.15 esiintyy lämppäri, skottibändi  Twilight Sad. Vanhana miehenä en tosiaankaan halunnut seisoskella permannolla viittä tuntia! Yleensä Curen keikat kestävät yli 2 tuntia eli todennäköisesti keikka loppusi  vasta joskus klo 23. Samalla tajusin että eturivin paikat oli tämän ilmoituksen jälkeen  menetetty, koska jos halusi eturiviin olisi sinne pitänyt rynnätä klo 18 kun ovet aukesivat. Suuntasimme Jäähallin läheiseen pubiin, joka ilmeisesti konsertista johtuen oli aivan täynnä. Sisään Jäähalliin menimme vasta kello 19 ja tarkistin heti permannon. Curen hardcore -fanit olivat jo miehittäneet permannolta noin kuusi ensimmäistä riviä eli sen vuoksi ei ollut kiirettä. Jäähallissa on myyntipisteitä paljon paremmin kuin Hartwall Areenalla ja siksi odotusaika sujui rattoisasti, tosin varoitan Jäähallissa myytävistä nakeista: ne ovat huonoimpia mitä olen saanut varmaan 30 vuoteen! Täysin mauttomia! Tämäkin on siis tärkeä tieto tuleville Jäähallin käyttäjille.

Noin kello 19.30 siirryimme permannolle. Viimeisen vuoden aikana olin ollut hesassa pelkästään Kulttuuritalon konserteissa ja siellä äänenvoimakkuus oli ollut kohtuullinen, mutta Jäähallissa huomasin heti että jo lämppäribändi meni arvioni mukaan yli 90 desibelin. Lisäksi siinä edessä bassot tulivat niin muhkeina että rintakehä alkoi ikävästi resonoida.

Twilight lopetti jo noin klo 20 eli sitten alkoi pitkä odotus. Cure on iso bändi, sen huomasi jo siitä että seuraavan puolen tunnin aikana lavalla oli ainakin kuusi äänitarkkailijaa ja roudaria, jotka testasivat kaikki soittimet huolellisesti moneen kertaan.

Cure aloitti sovitusti vain muutaman minuutin myöhässä. Odotusaikana huomasin että ympärilläni oli vain hardcore-faneja eli kuulin heidän puhuvan englannin lisäksi espanjaa ja italiaa eli nämä nuoret olivat matkustaneet kotimaastaan vain nähdäkseen Curen Helsingissä!                       

Harri Huhtanen 2022 

The Cure Helsingin Jäähallissa 8.lokakuuta 2022 -osa 3

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut Cure ei ole julkaissut uutta studioalbumia vuoden 2008 jälkeen. 14 vuotta on pitkä aika. Bändin johtaja Robert Smith on useissa haastatteluissa luvannut että kohta uusi levy ilmestyy, mutta eipä vaan ole ilmestynyt. Helsingin keikka lauantaina 8.lokakuuta 2022 antoi kuitenkin selvän vinkin siitä ,että uusi levy olisi lopultakin tulossa, sillä keikan avausbiisi, peräti 8 minuutin kestoinen, Alone on julkaisematon biisi ja ilmeisesti tulossa uudelle levylle. Se oli upea avaus hienolle kaksi ja puoli tuntia kestäneelle keikalle! Alonen instrumentaali-intro kesti monta minuuttia ja sen ajan Smith vain hitaasti vaelteli lavan laidasta toiseen bändin pannessa parastaan. Hypnoottinen biisi josta sekä Smith että yleisö tuntuivat nauttivan täysin rinnoin! Smithin yli 40 vuotta kestänyt ura on kasvanut korkoa vuosi vuodelta.  Vaikka hän Helsingissä 2022 tosiaan alussa vain patsasteli ja fiilisteli lavalla oli ainakin permannon eturiveissä helppo havaita se valtava ihailu joka häneen kohdistui. Smith on todellinen rocktähti. Sellaisen statuksen vain harva saavuttaa, mutta selvästikin Smith on sen saavuttanut. Varsinainen setti kesti puolitoista tuntia ja sen viimeisenä kappaleena kuultiin ehkäpä Aloneakin hienompi uusi julkaisematon, peräti 10 minuutin kestoinen, kappale nimeltään Endsong. Jo nämä kaksi kappaletta nostavat uuden albumin odotuskäyrän kattoon. Jos albumin muut kappaleet ovat vähänkin samaa tasoa on tulossa todella hieno albumi!  Aika näyttää. Odotan uutta levyä innolla ja mielenkiinnolla.            

Harri Huhtanen 2022 

DEPECHE MODE -osa 3

Depeche Mode on toiminut jo 42 vuotta. Yhtyeen biisit kirjoittaa kitaristi Martin Gore, karismaattisena vokalistina on alusta saakka mukana ollut Dave Gahan ja kolmas alkuperäinen jäsen oli kosketinsoittaja Andy Fletcher, joka yhtyeen jäsenien ja fanien suureksi suruksi kuoli täysin yllättäen keväällä 2022 aorttan repeämään. Bändin 15.albumin valmistelut olivat tuolloin jo pitkällä ja asiaa perusteellisesti harkittuaan Gore ja Gahan antoivat sosiaalisessa mediassa lausunnon että bändi jatkaa toimintaansa ja uusi levy, Memento Mori tullaan julkaisemaan vuonna 2023. Nyt tällä viikolla (4.10.22) bändi julkaisi lisäksi vuoden 2023 kiertueensa, joka käsittää ainakin 10 keikkaa Amerikassa maalis-huhtikuussa ja peräti 35 keikkaa touko-elokuussa Euroopassa, pääsääntöisesti suurilla areenoilla. Bändi tulee tällä kiertueella myös Suomeen viiden vuoden tauon jälkeen.  Helsingin keikka järjestetään Kaisaniemen puistossa 8.8.2023 ja liput tulivat myyntiin tänään (7.10.22).

Alla lisätietoja aiheesta:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009112131.html

https://www.livenation.fi/show/1390268/depeche-mode-memento-mori-2023/helsinki/2023-08-08/fi

Harri Huhtanen 2022       

The Beatles: Revolver 2022 Deluxe edition – osa 2

Nyt tulevan Revolverin Deluxe-painoksen sisältö on julkaistu. Biisilistaus alla:

CD1 Revolver (New stereo mix)

1 Taxman
2 Eleanor Rigby
3 I’m Only Sleeping
4 Love You To
5 Here, There And Everywhere
6 Yellow Submarine
7 She Said She Said
8 Good Day Sunshine
9 And Your Bird Can Sing
10 For No One
11 Doctor Robert
12 I Want To Tell You
13 Got To Get You Into My Life
14 Tomorrow Never Knows

CD2 Sessions One

1 Tomorrow Never Knows (Take 1)
2 Tomorrow Never Knows (Mono mix RM 11)
3 Got To Get You Into My Life (First version) – Take 5
4 Got To Get You Into My Life (Second version) – Unnumbered mix – mono
5 Got To Get You Into My Life (Second version) – Take 8
6 Love You To (Take 1) – mono
7 Love You To (Unnumbered rehearsal) – mono
8 Love You To (Take 7)
9 Paperback Writer (Takes 1 and 2) – Backing track – mono
10 Rain (Take 5 – Actual speed)
11 Rain (Take 5 – Slowed down for master tape)
12 Doctor Robert (Take 7)
13 And Your Bird Can Sing (First version) – Take 2
14 And Your Bird Can Sing (First version) – Take 2 (giggling)

CD3 Sessions Two

1 And Your Bird Can Sing (Second version) – Take 5
2 Taxman (Take 11)
3 I’m Only Sleeping (Rehearsal fragment) – mono
4 I’m Only Sleeping (Take 2) – mono
5 I’m Only Sleeping (Take 5) – mono
6 I’m Only Sleeping (Mono mix RM1)
7 Eleanor Rigby (Speech before Take 2)
8 Eleanor Rigby (Take 2)
9 For No One (Take 10) – Backing track
10 Yellow Submarine (Songwriting work tape – Part 1) – mono
11 Yellow Submarine (Songwriting work tape – Part 2) – mono
12 Yellow Submarine (Take 4 before sound effects)
13 Yellow Submarine (Highlighted sound effects)
14 I Want To Tell You (Speech and Take 4)
15 Here, There And Everywhere (Take 6)
16 She Said She Said (John’s demo) – mono
17 She Said She Said (Take 15) – Backing track rehearsal

CD4 Revolver (Original mono master)

CD5 Revolver EP

1 Paperback Writer (New stereo mix)
2 Rain (New stereo mix)
3 Paperback Writer (Original mono mix remastered)
4 Rain (Original mono mix remastered)

Aiheesta tarkemmin täällä:

Harri Huhtanen 2022         

THE BEATLES: THE CAPITOL ALBUMS (1964-65) – osa 1

Capitol mainosti alkuvuodesta 1964 tätä Meet The Beatlesiä bändin ”ensimmäisenä levynä” mitä se ei suinkaan ollut, sillä Beatles oli jo tätä ennen ehtinyt julkaista Englannissa kaksi albumia ja USA:ssakin yhden. Pieni Vee-Jay Records ehti ennen Capitolia ja julkaisi Amerikassa Beatles -albumin jonka se nimesi Introducing…The Beatles. Tosin tämä albumi ei menestynyt yhtä hyvin kuin Capitol-julkaisu.

Englantilainen EMI levy-yhtiö omisti suurehkon Capitol levy-yhtiön Amerikassa.  The Beatles oli tehnyt läpimurron Englannissa ja Keski-Euroopassa jo vuonna 1963, mutta menestys Amerikassa antoi odottaa itseään. Jostain syystä Capitol ei siinä vaiheessa vielä ymmärtänyt bändin potentiaalia, mutta sitten isäntä eli EMI määräsi heidät olemaan kiinnostuneita Beatleseista. Vuoden 1964 alussa englantilaiset bändit eivät vielä olleet pystyneet tekemään Amerikan valloitusta, mutta yhtäkkiä Beatles tuli tornadon lailla ja muutti kaiken kertaheitolla! Tammikuussa 1964 julkaistu single I Want To Hold Your Hand  singahti listojen kärkeen ja vähän myöhemmin julkaistu albumi Meet The Beatles oli valtava myyntimenestys: vuoden loppuun mennessä sitä oli myyty Amerikassa jo lähes 5 miljoonaa kappaletta! Myyntiä avitti erityisesti bändin kolme esiintymistä alkuvuodesta 1964 kuuluisassa Ed Sullivan Show’ssa. Parhaimmillaan yli 73 miljoonaa amerikkalaista silmäparia tuijotti näitä Englannin kummajaisia ja piti kovasti näkemästään ja kuulemastaan. Muutamassa kuukaudessa Beatles oli valloittanut Amerikan! Keväällä 1964 kaikki amerikkalaiset tunsivat jo bändin. Capitol takoi kun rauta oli kuumaa eli vuoden 1964 aikana yhtiö julkaisi peräti neljä Beatles -albumia ja kaikkia niitä myytiin yli miljoona kappaletta! Sama tahti jatkui vuonna 1965, jolloin myös Amerikassa ilmestyi neljä uutta Beatles-levyä!

Vuosina 1964-65 Amerikassa ja Englannissa julkaistut Beatles -levyt poikkesivat toisistaan nimen, kansikuvien ja sisältönsä osalta olennaisesti. Koska 2000-luvulla Beatlesien alkuperäisten Amerikka-vinyylien saanti alkoi olla kortilla oli keräilijöiden ja fanien kannalta hyvä, että Apple päätti lopulta 2000-luvulla julkaista näköis-CD:t Capitolin kahdeksasta ensimmäisestä Beatles-albumista, jotka siis poikkeavat monella tapaa Englannin ja Euroopan julkaisuista.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2022         

Rough and Rowdy Ways, World Wide Tour 2021-2024 -osa 12

Dylanin  kolmivuotinen RARW -maailmankiertue käynnistyi Amerikassa marraskuussa 2021. Ensimmäisen Euroopan kiertueen kesän 2019 jälkeen Dylan aloitti joitain päiviä sitten (25.9.22) Oslosta. Sen jälkeen hän esiintyi Tukholmassa ja  tänään (29.9.22) on vuorossa Göteborg. Suomeen  Dylan ei tällä osakiertueella tule, mutta ehkäpä sitten taas vuonna 2023? Aikaisemmin uumoilin että Euroopan kiertue päättyisi lokakuun lopussa Skotlantiin, mutta nyt on sovittu neljästä lisäkeikasta ja tällä hetkellä kiertueen päättymisajankohta on 7.11.22 Dublinissa . Dylan-intoilijoiden harmiksi alkaa näyttää siltä, että nimensä mukaisesti tämä kolmivuotinen kiertue keskittyy RARW-albumin (2020) laulujen esittelyyn, sillä setin 17 kappaleesta lähes pääsääntöisesti 9 on peräisin RARW-albumilta. Loput 8 kappaletta vaihtelevat myös hyvin vähän ja edustavat pääasiallisesti Dylanin 1960-luvun tuotantoa. Euroopan kiertueesta on takana vasta kaksi konserttia, mutta sekä Oslon että Tukholman settilistat olivat lähes identtisiä Amerikan kesäkonserttien settilistojen kanssa.    

Harri Huhtanen 2022

PINK FLOYD:  Animals 2018 Remixes! -osa 3

Osa uuden Remixes-painoksen kirjasen kuvista on julkaistu jo vuonna 1977 alkuperäisen vinyylilevyn sisäaukeamalla.

Hienoa, että Suomestakin vielä löytyy aika monta Pink Floydin ystävää! Vuoden 1977 Animals -albumista julkaistu remiksattu versio ponkaisi heti ilmestymisensä jälkeen Suomen virallisen striimilistan sijaluvulle 22 ja odotetusti fyysisella albumilistalla sijoitus oli vielä parempi eli no.7. Tämä on merkittävää sikäli, että nyt kun olen kuunnellut nämä remiksaukset voin todeta, että aika yksi yhteen tämä uusi levy vastaa alkuperäistä levyä. Pieniä eroja löytyy soittimien paremmassa separaatiossa sekä yleissoundin jonkin asteisessa selkeytymisessä. Luulen kuitenkin että sokkotestissä ei välttämättä olisi helppo erottaa kumpi on uusi ja kumpi vanha miksaus. No, pääasia kai lienee että tämä hieno levy saatiin jollain verukkeella uudestaan markkinoille, koska jotenkin tämä taitaa teemoiltaan nyt olla vielä ajankohtaisempi kuin ilmestymisvuonna 1977.

Watersin tarina kun kietoutuu kolmen eläimen ympärille: Pigs, Dogs ja Sheeps. Levyn tarinasta on esitetty erilaisia tulkintoja enkä tässä nyt lähde niitä kovin seikkaperäisesti avaamaan. Kyse on yleisellä tasolla ihmisten välisistä suhteista ja vallankäytöstä. Osa ihmisistä on “lampaita”, joita häikäilemättömät “koirat” ja “siat” hallitsevat ja ohjailevat. Maailman pahuus syntyy siitä, että ihmiset antavat pahuuden hallita. Jotenkin näin tätä moniselitteistä ja vaikeaselkoista Watersin luomusta kai tulee tulkita. Kun tätä uusintapainosta alettiin vuosia sitten valmistella olisi Waters halunnut mukaan Mark Blaken aiheesta kirjoittaman pitkän esseen.  Gilmourin mukaan teksti antoi kuitenkin varsin yksipuolisen kuvan levyn tekijöistä eli nosti liikaa Watersia esille ja jätti muut lähes statistien asemaan. Niinpä albumin uusintajulkaisu viivästyi monella vuodella ja lopulta päädyttiin kompromissiin, jossa esseen asemasta CD:n mukana tuli 27-sivuinen kirjanen, jossa oli 37 alkuperäisen kuvaussession kuvaa sekä vain pakolliset albumin julkaisutiedot. Ei siis mitään varsinaisia taustatekstejä. Harmi. Toisaalta Pink Floydista on julkaistu maailmalla lukuisia bändihistoriikkeja eli Animals -albumin syntyhistorian voi helposti tarkastaa niistä tai “hätätilassa”  jopa Wikipediasta.                

Harri Huhtanen 2022