Nyt se viimeinkin tapahtuu! Jo vuonna 2018 tehdyt Animals -äänitteiden remiksaukset julkaistaan Pink Floydin virallisen sivuston mukaan 23. syyskuuta 2022 ja Deluxe-boksi ilmestyy karvalakkiversioiden jälkeen 7.lokakuuta 2022. Suomessa uusittua Animals -albumia myy ainakin Levykauppa Äx ja yllättäen he ilmoittavat, että heillä on jo varastossa 2018 Remixes levystä sekä LP- että CD-versioita? He siis myyvät sitä ennen kuin virallinen Pink Floyd-taho? Alla lisätietoja ja tilausosoitteita:
Jos joku ajatteli että Beatlesien vuonna 2017 alkunut arkistonauhojen julkaisuohjelma päättyi viime vuonna Let It Be -boxin julkaisuun niin nyt voin varmuudella kertoa, että näin ei tosiaankaan tapahtunut. Beatleseilla on edelleen satoja tunteja julkaisemattomia studionauhoituksia ja koska kiinnostus ja kysyntä bändin tuotoksiin on vuosista ja vuosikymmenistä riippumatta kiivasta niin on selvää, että uusia arkistonauhoituksia tulee markkinoille tasaiseen tahtiin. Nyt 2022 on luvassa lajaennettu versio vuoden 1966 Revolver -albumista. Kuten aikaisemminkin niin tarjolla on sekä “karvalakkiversioita” että kalliimpia paketteja. Kallein on 4LP:n boksi, josta veloitetaan yli 200 euroa! 5 CD:n version yli 100-sivuisen kirjan kera saa sentään 164 eurolla. Aika hintava sekin toki on. Suomeen uusi boksi on näillä näkymin rantautumassa lokakuun loppuolella.
Kuukausi sitten Maustetytöt esiintyi Helsingissä ja esitti tämän uuden kappaleen, joka ilmeisesti tulee heidän kolmannelle albumilleen jota tässä on odotettu jo yli vuoden ajan (katso osa13). Hienoa jos levy alkaa vähitellen valmistua!
Lienee selvää että yhteistyö Agentsin kanssa oli väliaikaisratkaisu Maustetytöille. Duon soundissa kosketinsoittimet muodostavan niin tärkeän elementin etteivät Maustetytöt oikeastaan ole sama bändi ilman niitä. Kiva nyt kuulla että uusia biisejä on taas tulossa!
Päivitys 22.7.2023.Wishbone Ash esiintyi Puistobluesissa 2023 ja vihdoinkin pääsin kuulemaan oikeasti livenä joitain Arguksen kappaleita. Hienoilta kuulostivat myös livenä!
Wishbone Ashin todennäköisesti paras albumi Argus ilmestyi 28.huhtikuuta 1972. Se nousi UK:n levymyyntilistalla sijaluvulle 3. Muistan kuulleeni levyn kaverini luona tuoreltaan jo vuonna 1972, mutta Arguksen taisin hankkia itselleni vasta joskus 1980 -luvulla, koska vuosina 1976-1980 minulla ei edes ollut levysoitinta. Elin sellaista ”mielenhäiriöistä” vaihetta, jossa kuvittelin ettei rock muka ollut enää merkityksellistä ja ettei siihen kannattanut uhrata aikaa tai rahaa. Onneksi tämä vaihe meni nopeasti ohi, sillä jo syksyllä 1980 olin hankkinut Ruotsista tienaamillani rahoilla kunnon stereot ja niin rokki palasi voimalla elämääni! En muista tarkkaan milloin ostin Wishbone Ashin alkuperäisen Argus -levyn divarista, mutta uskoakseni se oli joskus 1980 -luvun alkupuolella. Siitä saakka olen kuunnelllut Argusia joka ikinen vuosi! Joinain vuosina vain pari kertaa ,toisina vuosina lukuisia kertoja. Argus on klassinen rockalbumi. Usein nämä klassiset albumit eivät suinkaan paremmaksi siitä muutu että julkaistaan laajennettuja painoksia, joissa on mukana vaihtoehtoisia tai hyllytettyjä ottoja. Hankin nyt jälkijättöisesti vasta tämä vuonna jo 2007 julkaistun Arguksen Deluxe-painoksen. Se on hieno! Ykkös CD:llä on alkuperäinen albumi remasteroituna. Siinä on muutamia yksityiskohtia jotka toistuvat paremmin kuin alkuperäisellä vinyylillä. Kakkos CD:llä on mielenkiintoiset BBC-äänitteet jotka on tehty toukokuussa 1972 eli vain kuukausi Arguksen julkaisemisen jälkeen . Livenä bändi esittää kappaleet ”rouhevammin” kuin julkaistulla levyllä, mutta esityksissä on potkua ja svengiä eli selvä näyttö siitä että Argus toimii myös livenä! Jälkimmäisellä CD:llä on mukana lisäksi peräti 19 minuuttinen versio bändin debyyttialbumin legendaarisesta Phoenix -kappaleesta. Lisämateriaali ei tässä vähennä alkuperäisen albumin arvoa vaan ehkä päinvastoin, sillä tällä julkaisulla osoitetaan ettei Argus ole pelkästään studiotaiteellinen kokonaisuus, vaan se toimii myös livenä.
Tim Pope ja Peter Goddard ohjasivat ja tuottivat upean Lullaby-videon, joka voitti vuoden 1990 Brit Awardsissa vuoden video palkinnon.
Mitä jäi jäljelle 1980-luvun rockmusiikista? Ilmeisesti paljonkin, ainakin ne henkilöt jotka perustivat Suomeen ”Kasari” -radiokanavan uskovat näin. Ja kyllähän tuolla kanavalla kuulee toinen toistaan enemmän korvamadoiksi muuttuneita hittejä, mutta kuinka moni niitä esittävistä artisteista on enää 2020 -luvulla aktiivisesti keikkailevia? Eipä kovin moni. Aika moni 1980-luvun TOP10 artisti on jo hiipunut pois. Viimeisiä 80-luvun ”dinosauruksia” ovat Depeche Mode ja The Cure, jotka edelleen keikkailevat ahkerasti ja joiden suosio on säilynyt yllättävän vahvana.
Tänään yritin muistella milloin The Cure tuli minun musiikkitajuntaani ensimmäisen kerran? Se taisi olla vuonna 1989 tai 1990 jolloin näin silloin suositusta European MTV:stä heidän loistavan Lullaby-videonsa! Se teki heti suuren vaikutuksen. Video oli loistava, samoin kappaleen melodia, musiikkillinen toteus ja sanoitus! Aihe oli perin eriskummallinen: laulaja Smith makaa sängyssä, ilmeisesti sairaana ja vähitellen jättihämähäkki syö hänet! Video palkittiin Englannissa vuoden videona ja Youtubessa sitä on katsottu jo yli 61 miljoonaa kertaa! Lullaby julkaistiin singlenä ja se nousi ympäri Eurooppaa TOP40 ja TOP10 listoille, myös Suomessa. Seuraavaksi muistaakseni kuulin Lovesongin, joka myös julkaistiin singlenä ja menestyi hienosti USA:ssakin. Lovesongista on tehty lukuisia cover-versioita, tunnetuin niistä taitaa olla Adelen vuonna 2011 esittämä. Lovesongin suosion jälkeen The Cure alkoi olla jo globaalisti suosittu ja tunnettu bändi, jonka kiertueet muuttuivat yhä pidemmiksi ja lippuja keikoille myytiin yhä enemmän. Vaikka The Cure teki monia hienoja albumeja niin ehkäpä kuitenkin kovimman maineen he saavuttivat live-bändinä. Sekä Lullaby että Lovesong ovat mukana vuoden 1989 Disintergration -albumilla, jonka hankin vasta 2000-luvulla. Se on todella hieno levy! Koska en tunne riittävän hyvin The Curen koko tuotantoa, niin en uskalla julistaa Disintegrationia bändin parhaaksi saavutukseksi, mutta olen varma että myös hardcore Cure -fanit rankkaavat sen ihan yhtyeen laajan tuotannon kärkipäähän.
Nämä legendaariset soittajat aikoivat esiintyä esimmäistä kertaa 40 vuoteen yhdessä Helsingin Jäähallissa 23.9.2022 Michael Monroen syntymäpäivän kunniaksi!
Hanoi Rocks lienee edelleen tunnetuin suomalaisbändi ulkomailla. Arvostusta ja fanitusta on edelleen Englannissa ja Japanissa. Myös Keski-Euroopassa bändi muistetaan hyvin. Hanoi Rocks oli kasassa vuosina 1979-85 ja uudestaan vuosina 2001-09. Alkuperäinen kokoonpano oli kuitenkin kasassa vain kolmisen vuotta ja soitti viimeisen keikkansa kesällä 1982. Sen jälkeen alkuperäistä kokoonpanoa ei ole nähty yhdessä. Tosin tunnetuin Hanoi Rocks kokoonpano toimi vuosina 1982-84. Vuonna 1982 bändin alkuperäisen rumpalin Gyp Casinon korvasi Razzle -taitelijanimellä esiintynyt rumpali, joka kuoli auto-onnettomuudessa Los Angelesissa vuonna 1984. Pian sen jälkeen bändi jäi telakalle peräti 16 vuodeksi. Muut alkuperäisjäsenet sen sijaan ovat edelleen hengissä ja soittokunnossa. Niinpä tänään (7.9.2022) iltapäivällä koettiin varsinainen jymy-yllätys kun kaikki viisi alkuperäisen kokoonpanon soittajaa marssivat lehdistötilaisuuteen joka järjestettiin Tavastialla. Asia uutisoitiin tänään näyttävästi netissä, sanomalehdissä ja TV:ssä. Lehdistötilaisuuden syynä oli Michael Monroen ilmoitus siitä, että Nasty Suicide (kitara), Andy McCoy(kitara), Sami Yaffa (basso) ja Gyp Casino (rummut) tulisivat esiintymään yhdessä hänen 60-vuotisjuhlakonsertissaan 23.syyskuuta 2022Helsingin Jäähallissa. Nähtäväksi jää, johtaako tämä yllättävä yhdistyminen lisäkeikkoihin.
The Curen loppuvuoden 2022 Euroopan kiertue käsittää 44 keikkaa 19 eri maassa!
Tällä kertaa Yliherra Korona näyttäisi lopultakin antavan bändin soittaa ja yleisön tulla paikalle! Legendaarinen The Cure tulee Suomen Helsinkiin jo kuukauden päästä eli lauantaina 8.lokakuuta 2022 . Permannolla on onneksi vain seisomapaikkoja ja niitä oli vielä jäljellä eli ostin liput vasta nyt. Olen nähnyt TV:stä useamman Curen konsertin, mutta onhan se aina eri juttu olla itse paikan päällä, varsinkin jos pääsee lähelle bändiä ja nyt kun Jäähallissa ei ole laitettu permannolle penkkirivejä on mahdollista päästä hyvinkin eteen kunhan tulee ajoissa paikalle.
Jos joku nyt tämän kirjoituksen perusteella innostui jälkijättöisesti tulevasta keikasta niin lippuja saa täältä:
Eero Valkonen ja Ismo Savola livenä Turun Puutorilla 19.8.2022.
Holstin Planeetat orkesterisarjan avauskappale Mars The Bringer Of War on yksi klassisen musiikin hienoimpia teosavauksia. Se alkaa nousevalla, tasaisesti voimistuvalla rumpuosuudella. Ja tätä mahtipontista osaa Eero Valkonen soitti kauniina kesäpäivänä kouralliselle turkulaisia 40-60 -vuotiaita rytmimusiikin ystäviä. Vaikka puitteet olivat vähintäänkin erikoiset oli se minulle konsertin ehdoton kohokohta josta Eero selvisi yllättävän hyvin. Etukäteen oli tiedossa ettei teossarjan muita kappaleita kuultaisi enkä tiedä miten niitä järkevällä tavalla olisi edes voinut pienelle rockorkesterille sovittaa kun yleensä niitä soittaa monikymmenpäinen sinfoniaorkesteri. Holstin lisäksi kuultiin rocksovituksia ainakin Sibeliuksen ja Griegin töistä. Myös Wigwamia kuultiin. Eeron rumputyöskentely oli varmaotteista ja ajoittain tyylikästä. Myös Ismo Savola kitarassa soitti hyvin ja kuultiin myös muutama hänen omakin sävellyksensä. Vähemmälle huomiolle jäivät basisti Immo Pahta ja kosketinsoittaja Mikko Löytömäki, joka toimi myös laulajana. Sanoisin että laulu oli heikoin osuus muuten niin mukavassa konsertissa, joka tosin kesti vain 45 minuuuttia. Erikoinen tapaus sattui lopussa kun eräs innostunut herrasmies eturivissä pyysi kovaan ääneen edes yhtä encore-biisiä. Eero kuiskasi jotain bändikaverinsa korvaan, ilmeisesti he olivat yllättyneitä tästä odottamattomasta ”suosiosta”. Bändi ei ollut varautunut esittämään ylimääräisiä numeroita ja niinpä Eero hetken tuumaustauon jälkeen murjasi mikkiin huutajalle: ”Ei voi soittaa enää kun tuli rakko peukaloon…”.
Perjantaina 19.8.2022 Turun Sanomissa oli mielenkiintoinen koko sivun artikkeli 62-vuotiaasta kaverista nimeltä Eero Valkonen. En tiennyt mitään tästä Eerosta ennakolta, mutta artikkelissa selostettiin varsin seikkaperäisesti hänen elämänvaiheitaan. En käy niitä tässä läpi, tiedot löytyvät kyseisestä artikkelista. Totean ainoastaan että Eeron rakkaus musiikkiin syntyi jo 14-vuotiaana ja vaikka hän on joutunut elantonsa vuoksi tekemään paljon myös muita töitä on hän ehtinyt sadoilla keikoilla hankkia rautaisen rumpalin pätevyyden. Tämäkään ei kiinnostustani täysimittaisesti vielä herättänyt, vaan lopulta se mitä Eero artikkelissa totesi: “Sellainen unelma minulla vielä on että pääsisin tuonne Konserttitaloon soittamaan sinfoniaorkesterin kanssa…” . Eero kertoi artikkelissa rakastavansa progea, erityisesti sitä virtausta jossa sellaiset bändit kuin Emerson, Lake & Palmer ja hollantilainen Ekseption 1970-luvun alussa taidokkaasti yhdistivät klassista musiikkia rokkiin. Artikkelissa kerrottiin että Eero esiintyisi vielä samana iltana nykyisen Electrick Elephants -bändinsä kanssa Turun Puutorilla ja että konsertissa kuultaisiin rocksovituksia mm. Sibeliuksen ja Holstin kappaleista. Tuo Holstin mainitseminen jutussa oli viimeinen niitti sille että minun oli pakko päästä kuulemaan Eeroa ja hänen erikoista bändiään. Latvialais-englantilainen Gustav Holst (1874-1934) kun sattuu olemaan yksi suurista suosikeistani klassisen musiikin saralla. Minulla on paljon Holstin levyjä, mutten ole koskaan kuullut livenä hänen teoksiaan enkä varmaan kuulisi nytkään kuin pienen pätkän, mutta jo ajatus Holstin Planeetat orkesterisarjan rocksovituksesta kiehtoi mieltäni. Aloitin kuumeisesti etsimään netistä tietoja Eeron nykyisestä bändistä josta ei kovin tarkkaan TS:n artikkelissa kerrottu. Bändin kokoonpano on tämä: Ismo Savola (kitara), Immo Pahta (basso), Eero Valkonen (rummut ja laulu), Mikko Löytömäki (kosketinsoittimet ja laulu). Ilmeni myös että bändi on julkaissut ainakin yhden albumin vuonna 2016.
