Niille jotka eivät jostain syystä päässeet Helsingin Kulttuuritalolle tai Tampereen Tullikamarillemarraskuussa 2021 todistamaan upeaa Steve Hackettin ja bändin keikkaa on tarjolla nyt tämä uusi julkaisu, jossa on samansisältöinen konsertti joka kuultiin Helsingissä. 2CD + Blu-Ray tai 2DVD versiot ilmestyvät jo 2.syyskuuta 2022 ja ne tulevat myyntiin ainakin Levykauppa Äx:ssä. Vinyylin ystävien pitää odottaa pidempään sillä 4LP+2CD -formaatti ilmestyy vasta 25.marraskuuta 2022.
Steve Hackett on ahkera keikkailija. Kun edellinen kiertue on saatu päätökseen alkaa aina uusi. Ja hän keikkailee ympäri maailmaa ja pitää 1970-luvun Genesiksen lippua korkealla. Viime vuosina hänen setistään suurempi osa on ollut Genesiksen klassisia kappaleita kuin hänen omiaan, vaikka Steve on tehnyt kymmeniä soololevyjäkin. Marraskuussa 2021 hän esiintyi bändeineen Helsingin Kulttuuritalolla Genesiksen vuoden 1977 Seconds Out -albumin merkeissä ja tuo maailmankiertue päättyi elokuussa 2022 viimeiseen konserttiin Pacevillessä Maltalla. Nyt elokuun lopussa Steve on esiintynyt Djaben kanssa Itä-Euroopassa . Jo syyskuun 9. Steve ryhmineen aloittaa Iso Britanniasta laajan kiertueen täysin uudella ohjelmistolla. Uuden kiertueen nimi on Foxtrot at Fifty + Hackett Highlights. Syys-lokakuun 2022 Steve keikkailee UK:ssa ja marraskuussa Italiassa. Marraskuun lopussa Steve ryhmineen siirtyy Kanadaan jonne on sovittu viisi keikkaa ja tämän jälkeen joulukuussa Steve konsertoi USA:ssa neljästi. Huhtikuussa 2023 alkaa laajempi Euroopan kiertue. Stevelle on sovittu Eurooppaan jo 22 keikkaa ja tällä hetkellä kiertueen viimeinen keikka näyttäisi toteutuvan 20.toukokuuta 2023 ja paikkana on jälleen Helsingin Kulttuuritalo! Liput tuohon konserttiin ovat jo myynnissä!
Michael Lindsay-Hogg (s. 1940) jää historiaan miehenä joka vain 28-vuotiaana kuvasi tammikuun 1969 aikana peräti 55 tuntia Beatles-miesten soittoa ja keskusteluja. Valtaosa tuosta ainutlaatuisesta kuvamateriaalista odottaa edelleen julkaisuaan!
Loppuvuodesta 1968 Paul McCartney suunnitteli yhdessä muiden Beatles –miesten kanssa yhtyeen paluukeikkaa. Leikillään joku ehdotti kuvauspaikaksi mm. Saharan autiomaata! Lopulta pitkien neuvottelujen tuloksena bändi valitsi yksinkertaisen ja merkittävästi halvemman ratkaisun: he tekivät kuvaukset 30.tammikuuta 1969Apple -yhtiön Savile Row 3 -osoitteessa sijaitsevan vuonna 1753 rakennetun talon katolla. Katolta vedettiin piuhat kellariin, jossa George Martin apureineen hoiti keikan äänitysosuuden. Nykyään jo 82-vuotias amerikkalainen ohjaaja Michael Lindsay-Hogg kuvausryhmineen palkattiin kuvaamaan sessiot ja konsertti. Lindsay-Hogg sai ilmeisesti melko vapaat kädet kuvausten suhteen eli kyseessä olivat “tositelevisio”-kuvaukset vuosikymmeniä ennen kuin tositv teki varsinaisen läpimurtonsa. Tarkoitus oli julkaista sessioista ja konsertista normaali muutaman tunnin elokuva jota sitten voitaisiin näyttää televisiossa ja elokuvateattereissa. 1970-luvun alussa ajatus julkaista kymmenien tuntien kuvamaraton jossa bändi soittaa pieniä pätkiä milloin mistäkin kappaleesta ja puhuu niitä näitä tuntikausia oli täysin mahdoton, jopa Beatlesien statuksen omaavan bändin kohdalla. Onneksi Lindsay-Hogg ja Apple kuitenkin päättivät säilyttää kaikki alkuperäiset kuvanauhat. Ehkäpä he jo silloin ajattelivat että niillä voisi sittenkin olla käyttöä tulevaisuudessa.
55 tunnin kuvanauhat saivatkin pölyttyä rauhassa yli 45 vuotta ennen kuin ne annettiin mestariohjaaja Peter Jacksonin työstettäväksi. Jackson ryhmineen restauroi materiaalia yli neljän vuoden ajan ja lopulta hänellä oli 18 tunnin raakaversio uudesta laajemmasta dokumenttielokuvasta. Applen kanssa sovittiin että tästä 6 tuntia voitaisiin muokata lopulliseen, yleisölle esitettävään muotoon.Jackson esittelikin valikoidulle kutsuvierasjoukolle uutta filmiä 30.1.2020 infotilaisuudessa. Tuolloin vielä elokuvan nimi oli Let It Be ja julkaisun oli tarkoitus toteutua syksyllä 2020. Korona kuitenkin siirsi julkaisua kahteen kertaan ja lopulta vasta marraskuussa 2021 elokuva esitettiin Disney plus -kanavalla 8 tunnin versiona kolmessa osassa. Aluksi ei ollut tiedossa miksi 6 tunnin elokuva olikin julkaisuvaiheessa muuttunut 8 tunnin elokuvaksi. Tuoreessa haastattelussa Jackson paljasti syyn elokuvan pidentymiseen. Beatles -fanina hän ei raaskinut karsia niin paljon kuvamateriaalia kuin oli sovittu, vaan hän toimittikin Disneylle 8 tunnin elokuvan. Jackson päätti siis palauttaa vähin äänin lähes 2 tuntia jo kerran poistettua materiaalia elokuvaan. Häntä jännitti miten studio reagoisi tähän sopimusrikkomukseen, mutta Jaksonin mukaan lopulta kukaan ei kommentoinut asiaa ja niinpä 6 tunnin elokuvan sijasta maailma saikin nähtäväkseen lähes 8 tunnin pituisen version.
Jackson tuntuu jääneen Beatlesien pauloihin, sillä tänä vuonna (2022) hän on yrittänyt vakuuttaa Applen ja Disney plussan edustajat siitä, että olisi tärkeä julkaista vielä pidempi versio siitä 18 tunnin filmimateriaalista jotka hän alunperin restauroi. Jacksonin mielestä ainakin 6 tuntia lisämateriaalia olisi tärkeää julkaista ja tällä lisäyksellä elokuvan kokonaiskesto olisi jo 14 tuntia! Applen mielestä näin pitkällä elokuvalla ei olisi enää “kaupallista potentiaalia”. Aika näyttää koska näemme lisää tammikuun 1969 kuvamateriaalia. Varmaa on ettei loppuvuodesta 2021 julkaistu 8 tunnin elokuva jää lopulliseksi, koska suuri yleisö on joka tapauksessa vuosikymmenestä toiseen hyvin kiinnostunut kaikesta Beatles-materiaalista, erityisesti aikaisemmin julkaisemattomasta. Jackson kuitenkin haluaisi ettei “seuraavaa julkaisua tarvitsisi taas odottaa 50 vuotta”, kuten hän sarkastisesti tuoreessa haastattelussa totesi.
Olin Helsingin Päärautatieasemalla keskiviikon aamupäivällä 10.elokuuta 2022 kun uutinen Loirin kuolemasta rävähti kaikkiin Suomen nettiuutisiin. Iltapäivälehtiin se ehti vasta torstaiksi. Kaikki tuntuivat kirjoitavan Loirista, joten ajattelin että siksi minä en kirjoita.
Kaikkiaan Loiri ehti tehdä neljä albumia Eino Leinon runoista. Ensimmäinen julkaistiin 1978 ja se oli valtava menestys eli sitä myytiin yli 120 000 kappaletta! Viimeinen eli neljäs Leino-levy ilmestyi 2001.
Vaikka Loiri ehti tehdä uransa aikana melkoisen määrän levyjä en ole niihin pahemmin perehtynyt ja suoraan sanoen minua on aina häirinnyt tämä hänen voimakas kaksi- tai sanotaanko kolmijakoisuutensa taitelijana. Toisaalta hän oli loistava koomikko, mutta sitten samanaikaisesti hän keikkaili ja esiintyi hyvinkin syvällisenä muusikko-laulujana ja kaiken päälle teki vakavia teatteri- ja elokuvarooleja.
Lauantaina 20.8.22 TV1 lähetti muisto-ohjelman Loirista ja se oli sen verran vaikuttava, että jouduin pyörtämään päätökseni aiheesta kirjoittamisesta. Ohjelmassa kerrottiin että kysymykseen siitä mitä Loiri jättäisi jos saisi valita vain yhden taiteenlajin hän oli vastannut, että musiikki on viimeinen josta hän luopuisi. Ja ohjelmassa tuli myös vastaus siihen miksi hän näin sanoi. Kuultiin erittäin vaikuttavia, vakavahenkisiä esityksiä vuosien varrelta. Kappaleen tulkitsijana Loiri on ihan omassa kategoriassaan! Vertaisin häntä tulkitsijana jopa Bob Dylaniin. Loiri tuntuu parhaimmillaan menevän sanojen sisälle ja yli eli hän tavoittaa jotain ainutlaatuista parhaissa tulkinnoissaan. Muistan kun Loiri julkaisi 1970-luvun loppupuolella albumin Eino Leinon runoista. Nuoren miehen oli sitä siihen aikaan vaikea arvostaa koska se oli silloin täysin trendien vastainen. Punkrock oli juuri sillä hetkellä vallannut suomalaisnuorten tajunnan ja Suomirock teki sen vanavedessä suurta tuloaan. Saimme muutamassa vuodessa Tuomari Nurmion, Pelle Miljoonan, Eppu Normaaliin ja Hassisen Koneen!
Trendit ovat kuitenkin ohimeneviä ja aito taide kestää. Vuonna 2014 uusi sukupolvi löysi menneisyyden hahmon eli terveytensä kanssa kamppailevan vanhan herran Vesa- Matti Loirin, joka pääsi esiintymään Ruisrockin päälavalle vuonna 2014! Vesku oli paikan päällä selvästi liikuttunut siitä, että myös uusi sukupolvi hyväksyi ja arvosti sitä mitä hän teki ja ja oli tehnyt jo 1960-luvulta alkaen. Veskusta oli lopulta tullut kulttuuri-instituutio, joka tulisi kestämään aikojen saatossa. Häntä ei unohdettaisi niin kauan kuin Suomi ja Suomen kansa olisivat olemassa.
Lavalta poistuessaan Hassisen kone oli soittanut jo 25 kappaletta eli valtaosan yhtyeen koko tuotannosta (1980-82). Montaa minuuttia ei tarvinnut odottaa encoren alkua. Loppurutistus alkoi hienolla Totuus -kappaleella. Seuraavaksi kuultiin Muoviruusuja omenapuissa, kappale joka alunperin jäi pois debyyttialbumilta, mutta julkaistiin vuoden 2004 laajennetussa versiossa. Ismo ja bändi selvästi diggaa nykyään tätä kappaletta koska se kuultiin kaikissa vuoden 2022 yhdeksässä konsertissa.
Sitten tuli yllätys. Moni luuli että keikka oli jo päättynyt kun bändin miehet laittoivat soittimensa pois. Mutta sitten kuultiinkin vielä 28.kappale, jonka Ismo ja bändi esittivät a capella eli vain laulaen. Ismo totesi jotain siihen suuntaan, että näinä aikoina on tärkeää esittää vielä tämä kappale. Ukrainan sotaa ei mainittu, mutta uskon että se oli vaikuttanut tämän harvinaisen kappaleen valintaan. Toki ilta oli jo hämärtynyt ja aurinko laskenut, mutta koska kuitenkin oli keskikesä niin päätöskappaleena On jouluyö, nyt laulaasaa oli erikoinen valinta. Tätä ennen oli kuultu Ismon uskontoa kritisoivia kappaleita (esimerkkinä Jeesus tulee), mutta nyt laulettiinkin vapahtajasta ja Joulun hengestä hartaasti, lähes paatoksella. Taiteilija saa olla ja ehkä hänen pitääkin olla ristiriitainen. Se tekee taiteesta mielenkiintoista. Ratinasta poistui Tampereen keskustaan 30 000 ihmistä, jotka olivat saaneet rokkia enemmän kuin kotitarpeiksi, mutta myös ajateltavaa, sillä Ismo Alangon lauluissa on kysymys muustakin kuin rokista. Ehkäpä tämä on ymmärretty myös kansan syvien rivien parissa, koska bändi on edelleen, 40 vuotta myöhemmin, niin valtavan suosittu.
Arthur Lee pääsi bändeineen vuonna 2003 jopa Glastonburyyn esittämään Forever Changes -albumia, jonka live-inkarnaatio joutui odottamaan toteutustaan peräti 35 vuotta!
Alkuperäinen Love-bändi ei soittanut keikoillaan Forever Changes -albumia, vaikka se on heidän uransa ylittämätön huipputeos. Syykin tähän oli selvä. Albumilla on käytetty lukuisia klassisen musiikin soittajia (jousi- ja puhallinsoittajia) ja siksi 1960-luvun tekniikoilla albumin toistaminen livenä ei olisi tuottanut yhtä hienoa lopputulosta kuin miltä studioäänite kuulostaa ja lisäksi yli kymmenen ylimääräisen soittajan tuominen keikoille ei olisi 1960-luvulla ollut bändille taloudellisesti mahdollista, sillä parhaimmillaankin Forever Changes oli Billboardin listalla sijaluvulla 154 eli albumista bändi sai aikoinaan sen verran niukasti rahaa, ettei suureellinen keikkailu ollut siinä vaiheeessa mahdollista. Muusikkopiirissä Forever Changesin nerokkuus ymmärrettiin kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa ja mm. Led Zeppelinin legendaarinen laulusolisti Robert Plant on nimennyt albumin suosikikseen. Vuosikymmenien vieriessä Forever Changesin arvostus on koko ajan vain kasvanut ja se on pärjännyt vuosi vuodelta entistä paremmin erilaisissa kaikkien aikojen parhaan levyn äänestyksissä. Myös USA:n valtiohallinto ymmärsi lopulta Forever Changesin ainutlaatuisuuden ja niinpä vuonna 2011 albumi otettiin mukaan USA:n kansalliseen National Recording Registry – luetteloon, johon valitaan vain levyjä, jotka ovat “kulttuurellisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittäviä ja / tai kuvaavat elämää Amerikassa”.
Vuodelta 2018 en löytänyt videota, mutta tästä voitte katsoa NFU:n vuoden 2017 versiona. Varoitus: kappale on yli 20 minuutin pituinen!
Caravanin tunnetuin levy lienee edelleen heidän kolmas studioalbuminsa, In the Land of Grey and Pink, joka ilmestyi huhtikuussa1971. Se on myös heidän parhaiten myynyt albuminsa. Alkuperäisen vinyylilevyn B-puolen täyttää yli 22 minuuttinen Nine Feet Underground (NFU) josta on vuosien varrella tullut vakiokappale heidän live-settiinsä. Caravan on soittanut NFU:ia ahkerasti myös 2000-luvulla, vaikka bändin miehistö ei ole enää sama kuin vuonna 1971. Tällä viime vuonna hankkimallani Caravanin megaboksilla on useita aikaisemmin julkaisemattomia bändin keikkoja aina 1970-luvulta 2010-luvulle saakka, viimeisen boksin keikoista on äänitetty Englannissa vuonna 2018. Vaikka NFU kuullaan näillä levyillä moneen kertaan ei siihen voi kyllästyä, koska eri vuosien live-versiot ovat kaikki aina joltain osin erilaisia. Varmaankin tähän on vaikuttanut soittajien vaihtuminen, mutta myös aika tekee tehtävänsä eli Caravan on edelleen keikoillaan aito progebändi, vaikka bändin 2000-luvulla julkaisemat levyt vähän viittaavat siihen että softimpaan suuntaan bändin ilmaisu olisi kehittymässä. No, ei pelkoa, NFU on aina taattua progea ja kun taas pienen tauon jälkeen kuuntelin Caravania ja erityisesti tätä boksin viimeistä live-julkaisua Trading Boundaries, Fletching, East Sussex, UK (11.11.2018) niin vaikka keikka ei kokonaisuutena ollut näistä live-levyistä paras, niin vuoden 2018 NFU yllätti iloisesti sillä se oli jotenkin modernisti erilainen kuin aikaisemmat versiot. Erityisen hienolta kuulostivat bändin pitkäaikaisen viulustin Geoffrey Richardsonin viuluosuudet. Vaikka bändi on menettänyt jo alkuperäinen rumpalin, basistin ja kosketinsoittajan, niin Pye Hastings on löytänyt tilalle taitavia soittajia, jotka ovat selvästi Caravaninsa “lukeneet ja sisäistäneet”, sen verran hienolta soitto jopa tällä 2018 keikalla paikoitellen kuulosti, erityisesti NFU:ssa.
Nyt täytyy tarkentaa edellistä Alan Parsons Project (APP) -kirjoitustani josta syntyy sellainen vaikutelma, että Alan Parson olisi tehnyt näitä levyjä sooloartistina. APP on kuitenkin bändi, joka tosin ei keikkaillut. Virallisesti APP:n muodostivat Alan Parson ja Eric Woolfson. Aluksi he saivat Arista -levy-yhtiön kanssa sopimuksen vain yhdestä albumista. Vuonna 1976 julkaistu APP:n debyyttialbumi Tales of Mystery and Imagination: Edgar Allan Poe myi kuitenkin niin hyvin että Arista teki bändin kanssa sopimuksen kymmenestä albumista. Tarkempia tietoja APP:n debyyttialbumista löytyy täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tales_of_Mystery_and_Imagination_(albumi) .
THE ALAN PARSONS PROJECT teki levyjä vuosina 1976-1987. Bändissä oli virallisesti vain kaksi jäsentä eli Eric Woolfson ja Alan Parson. He kuitenkin käyttivät levyillään lukuisia sessiomuusikoita. Kuvassa vasemmalla Woolfson ja oikealla Parson.
APP:n toinen albumi, I Robot (1977) josta olen kirjoittanut aikaisemmin menestyi myös erittäin hyvin. Tosin kotimaassaan Englannissa lehdistö väheksyi bändiä ja varmaan osittain siksi APP:n levyjä myytiin Englannissa paljon vähemmän kuin Saksassa ja Kanadassa, jossa APP oli hyvin suosittu alusta alkaen.
APP:n kolmannen albumin hankin vasta tänä vuonna Lappeenrannassa vieraillessani. APP:n kolmas albumi yllätti minut erittäin positiivisesti! Tämä Pyramid (1978) – albumi on äänitetty Abbey Road -studioilla Lontoossa. Albumin tuotanto on huikean hieno! Albumi on kestoltaan vain 34+ minuuttia ja siksi sen ehtii yhdessä illassa kuuntelemaan monta kertaa. Ja uusintakuuntelut tosiaan kannattavat, sillä jokaisella kuuntelukerralla levystä löytää uusia mielenkiintoisia musiikillisia yksityiskohtia. En olen laskenut tarkkaan mutta tähän mennessä olen kuunnellut albumin varmaan yli 10 kertaa ja jokaisen kuuntelukerran jälkeen se kuulostaa aina vaan paremmalta! Tämä varmaan selittää miksi levystä tuli niin pitkäkestoinen hitti Saksassa. Pyramid nousi Saksan listalla kakkoseksi, samaan aikaan maailmanmaineeseen nousut Dire Straits tosin valtasi ykköspaikan, mutta Pyramid ehkä myi enemmän sillä se pysyi Saksan levynmyyntilistalla peräti 115 viikkoa!
Vasemmalla Yön pitkäaikainen johtaja ja laulaja Olli Lindholm (1964-2019), oikealla Yön suurten hittien kirjoittaja Jussi Hakulinen (1964-2022) ja keskellä Suvi Teräsniska (s. 1989), joka jatkaa Yön perinnön ylläpitoa konserteissaan.
Otin tällä kertaa otsikosta kysymysmerkin pois ja korvasin sen huutomerkillä, koska kaikki jotka vähänkään seuraavat uutisia tai lukevat iltapäivälehtiä ymmärtävät miksi tämän tein. Alunperin Olli Lindholminyllättävä kuolema alkuvuodesta 2019 sai minut kirjoittamaan ja pohtimaan sitä mikä on Yö-yhtyeen tulevaisuus, koska Ollin poismenon jälkeen bändissä ei enää ollut yhtään alkuperäistä jäsentä. Bändin alkuvaiheen hittien kirjoittaja Jussi Hakulinenryhtyi kuitenkin jo samana vuonna puuhaamaan Yön muistokonserttia, joka sitten toteutuikin, mutta ilman häntä ja hänen hittikappaleitaan. Olen aikaisemmin selostanut miksi näin kävi.
Hakulinen ei antanut periksi, vaan oli myöhemmin yhteydessä Ollin bändistä poispotkimiin muusikoihin ja saikin heidän kanssaan syyskuussa 2019 Tampereelle aikaiseksi konsertin, joka tosin jäi paljon vähemmälle huomiolle kuin toukokuussa 2019 muiden artistien toimesta järjestetty Olli Lindholmin televisioitu muistokonsertti.
Hakulinen ei ollut täysin tyytyväinen vuoden 2019 Tampereen konserttiin ja seuraavaksi hänelle puuhattiinkin minikiertuetta nimellä Viimeinen varietee, mutta sitten kuvioita sekoittamaan tuli Korona-pandemia ja sen mukana erilaiset toimintojen, mukaan lukien konsertit, rajoitukset. Hakulisen konsertteja jouduttiin siirtämään ja karsimaan. Viimeisen version Yön muistokonsertista piti toteutua marraskuussa 2022 Tampereen messukeskuksessa, mutta sitten tiistaina 9.elokuuta 2022 Hakulisen maallinen ura sai yllättävän päätöksen kun Hakulinen löydettiin kuolleena kodistaan Porissa. Tätä kirjoittaessa Hakulisen kuolinsyy ei ole tiedossa ja yllättäväksi kuoleman tekee se, että vielä edellisenä viikonloppuna hän oli esiintynyt Porin Vähärauman kaupunginosassa eräässä pienessä pubissa.
Hakulisen suhde Yö-yhtyeeseen oli eräänlainen viha-rakkaussuhde, sillä vaikka hän oli tehnyt bändin suurimmat hitit jäi hän pahasti bändin johtajan, laulaja Olli Lindholmin varjoon. He tekivät välillä intensiivistäkin yhteistyötä, mutta paljon oli myös vuosia jolloin välit olivat enemmän tai vähemmän poikki. Nyt kuitenkin molemmat tekijämiehet ovat siirtyneet taivaalliseen soittokuntaan ja Yön lopullinen arvo ja arvostus punnitaan Hakulisen ja Lindholmin tekemien ja esittämien laulujen eliniällä. Uskon että Yön parhailla kappaleilla on pitkä elinikä ja siksi monelaisia tribuuttikonsertteja tullaan vielä kuulemaan ja jos oikein kauniisti haluaa romantisoida asioita niin siellä pilvenreunalla sitten Jussi ja Olli kuuntelevat miten muut esittävät heidän tuotoksiaan vuodesta toiseen ja viimeinkin he voivat hymyillä sille että ahkera ja hyvä työ on saanut hienon päätöksen!
