HASSISEN KONE LIVENÄ 2022 ! -osa 8

Keikkapäivä -osa 4

Hassisen Kone Kerubissa 25.6.2022. Esiintyjät vasemmalta oikealle: Reijo Heiskanen (kitara), Harri Kinnunen (rummut), Ismo Alanko (laulu ja komppikitara) ja Jussi Kinnunen (basso).

Kaikkiaan Hassisen Kone soitti viimeisellä Kerubin keikallaan 25 kappaletta eli valtaosan ykkös- ja kakkoslevyjen kappaleista mukaan lukien ne julkaisemattomat biisit jotka otettiin mukaan vuoden 2004 CD-painoksille.  Kohokohtia keikalla oli monia. Eniten pidin Tällä tiellä -kappaleesta. Se on klassisen Ismon biisi, jolle povaan pitkää ikää ja paljon arvostusta. Harsoinen Teräs on toinen Ismon klassikoista, mutta koska se levytettiin  aikoinaan isolla kokoonpanolla joudumme odottamaan Tampereen keikkaa, jotta kuulemme kappaleen koko komeudessaan. Iloinen yllätys oli encoressa kuultu Kolumbia orkesteri , joka aikoinaan jäi pois ykköslevyltä, mutta julkaistiin sitten lopulta vuoden 2004 CD-painoksella bonuskappaleena.

Konsertin loppua kohden Ismo innostui myös pitämään välipuheita. Levottomien jalkojen  jälkeen Ismo veisteli (jotain tähän tapaan):

”Nyt kun tunnelma on hyvä niin varmaan pitäisi soittaa jotain pirteää musiikkia, mutta koska Hassisen Kone on tunnetusti vähän synkkä yhtye niin siksi kuulettekin tässä vaiheessa kappaleen Tuomiopäivä tulee …sitä Tuomiopäivää tosin on odotettu jo 41 vuotta eikä se vielä ole tullut… mitä luulette tuleeko se?…”         

Toivottavasti Tuomiopäivä ei tule, mutta täytyy sanoa ,että Ukrainan sodasta johtuen monet Hassisen Koneen vuosien 1980-82 kappaleista vaikuttavat vuonna 2022 hirveän ajankohtaisilta, oikeastaan ajankohtaisemmilta kuin julkaisuaikanaan jolloin maailmantilanne oli paljon parempi.  

Text and Photo: Harri Huhtanen 2022

DEEP PURPLEN KORONAVUODET! -osa 2

Nyt alkaa olla hyvin varmaa, että vanha kunnon Deep Purple nähdään 4 vuoden tauon jälkeen jälleen Suomessa. Tampereen keikan päivämäärä on edelleen 28.heinäkuuta 2022, mutta paikka on vaihtunut. Uusi keikkapaikka sijaitsee Hakametsän Jäähallin parkkipaikka-alueella. Purplen lisäksi konsertissa esiintyvät Uriah Heep,  saksalainen Accept, Nestor-yhtye  ja Andy McCoy bändeineen.Lippuja tapahtumaan myy Lippupiste. Deep Purple, Accept ja Uriah Heep konsertoivat myös Pietarsaari Open Air -tapahtumassa 29.7. sekä Keravan Rock in the City -festareilla 30.7. Lisätietoja aiheesta täällä:

Harri Huhtanen 2022     

Rough and Rowdy Ways, World Wide Tour 2021-2024 -osa 10

Oletukseni osui oikeaan, sillä nyt on julkistettu loputkin puuttuvat Euroopan keikat ja niitä ilmaantui myyntiin 6 kappaletta ja kaikki nämä lokakuun alun keikat menivät Saksaan. Luulen, ettei Glasgow’n jälkeen enää tule lisää keikkoja eli Suomi jäi tänä vuonna valitettavasti välistä.  

EUROOPPA 2022

02.10.22 Flensburg, Saksa -Flens-Arena (liput myynnissä 19.7. alkaen)
03.10.22 Magdeburg, Saksa (liput myynnissä 19.7. alkaen)
05.10.22 Berliini, Saksa – Verti (liput myynnissä 19.7. alkaen)
06.10.22 Berliini, Saksa – Verti (liput myynnissä 19.7. alkaen)
07.10.22 Berliini, Saksa – Verti (liput myynnissä 19.7. alkaen)
09.10.22 Krefeld, Saksa – Yayla Are (liput myynnissä 19.7. alkaen)

Harri Huhtanen 2022

HASSISEN KONE LIVENÄ 2022 ! -osa 7

Keikkapäivä -osa 3

Ismo Alanko Joensuun Kerubissa 25.6.2022.

Olen vuosien varrella nähnyt TV:ssä monia Ismo Alangon keikkoja erilaisten kokoonpanojen kanssa sekä tietysti myös hänen soolokeikkojaan.  Ne sisältävät kieltämättä joitain hienoja hetkiä, mutta Kerubin kokemuksen perusteella täytyy sanoa että kyllä Ismo on parhaimmillaan Hassisen Koneen kanssa! Valitettavasti kaikki merkit viittaavat siihen, että tämä Hassisen Koneen vuoden 2022 comeback jää näihin seitsemään keikkaan, sillä eräässä haastattelussa Ismo kertoi että hänellä on jo syksyksi uusia projekteja tulossa. Ismo ei halua ratsastaa vanhoilla hiteillään, vaikka suuri yleisö sitä selvästi haluaisi.   

Kerubissa Ismo hikoili, joi paljon kivennäisvettä ja silminnähden nautti suuresti esiintymisestä nuoruuden bändikaveriensa kanssa. Kinnusen veljekset bassossa ja rummuissa soittivat hienosti yhteen. Kiva oli myös vuosikymmenien tauon jälkeen kuulla Reijo Heiskasen tyylikästä kitarointia. Heiskanen on siitä erikoinen kitaristi, että hänen soolonsa ovat lähes minimalistisia, mutta istuvat hienosti Hassisen Koneen kokonaissoundiin. Jos Hassisen pääkitaristi olisi armoton tiluttelija, niin enpä usko että kappaleet enää kuulostaisivat yhtä hyviltä kuin miltä ne kuulostavat Heiskasen soittamana.  Hämmästyttävää oli myös havaita ettei Ismo ollut juurikaan muuttunut 40 vuodessa. Hän oli kuin Michael Monroe  eli näytti edelleen, 60-vuotiaana, nuorelta rokkarilta.  

Text and Photo: Harri Huhtanen 2022

Rough and Rowdy Ways, World Wide Tour 2021-2024 -osa 9

Nyt on varmistunut yhdeksän lisäkeikkaa ja kaikki ne tapahtuvat Iso Britanniassa, jossa Dylan ei ole kiertänyt vuoden 2017 jälkeen. Vuonna 2019 Dylan tosin teki pistokeikan Lontoossa, mutta edellinen kunnollinen kiertue saarivaltakunnassa ajoittuu vuoteen 2017.Edelleen jaksolta 1.-10.10.22 puuttuu keikkalistaus. Olettaisin että ne keikat menevät Saksaan.

EUROOPPA 2022 (lisäkeikkoja)

19.10.22 Lontoo, UK – The London Palladium (liput myynnissä 15.7. alkaen)
20.10.22 Lontoo, UK – The London Palladium (liput myynnissä 15.7. alkaen)
23.10.22 Lontoo, UK – The London Palladium (liput myynnissä 15.7. alkaen)
24.10.22 Lontoo, UK – The London Palladium (liput myynnissä 15.7. alkaen)
26.10.22 Cardiff, UK – Motopoint Arena (liput myynnissä 15.7. alkaen)
27.10.22 Hull, UK – Bonus Arena (liput myynnissä 15.7. alkaen)
28.10.22 Nottingham, UK – Motorpoint Arena (liput myynnissä 15.7. alkaen)
30.10.22 Glasgow, UK – SEC Armadillo (liput myynnissä 15.7. alkaen)
31.10.22 Glasgow, UK – SEC Armadillo (liput myynnissä 15.7. alkaen)

Harri Huhtanen 2022

Rough and Rowdy Ways, World Wide Tour 2021-2024 -osa 8

Kolmen vuoden tauon jälkeen Dylan palaa Eurooppaan! En mielelläni kirjoita keskeneräisistä keikkalistauksista, mutta nyt taitaa olla pakko, koska ilmoitus Euroopan keikoista tuli niin lyhyellä varoitusajalla, että liput tulivat / tulevat lähes samantien myyntiin ja kuten kaikki hyvin tietävät parhaat paikat menevät jo ensimmäisenä lippujen myyntipäivänä. Alla listaus toistaiseksi varmistuneista keikoista (perässä maininta siitä milloin kunkin keikan liput tulevat myyntiin). Kuten listauksesta hyvin huomaa tullaan keikkoja varaamaan lisää, koska Skandinavian ja Keski-Euroopan keikkojen välissä on yli viikon mittainen tauko, johon siis tulee myös keikkoja. Täydennän listausta sitten kun loputkin keikat ovat varmistuneet:

EUROOPPA 2022


25.09.22 Oslo, Norja – Spektrum (liput myynnissä 13.7. alkaen)
27.09.22 Tukholma, Ruotsi – Avicii Arena (liput myynnissä 13.7. alkaen)
29.09.22 Göteborg, Ruotsi – Scandinavium (liput myynnissä 13.7. alkaen)
30.09.22 Kööpenhamina, Tanska – Royal Arena (liput myynnissä 13.7. alkaen)
……………
11.10.22 Pariisi, Ranska – Grand Rex (myynti jo alkanut)
12.10.22 Pariisi, Ranska – Grand Rex (myynti jo alkanut)
13.10.22 Pariisi, Ranska – Grand Rex (myynti jo alkanut)
15.10.22 Brysseli, Belgia – Forest National (myynti jo alkanut)
16.10.22 Amsterdam, Hollanti – AFAS Live (liput myynnissä 14.7. alkaen)
17.10.22 Amsterdam, Hollanti – AFAS Live (liput myynnissä 14.7. alkaen)
Harri Huhtanen 2022

HASSISEN KONE LIVENÄ 2022 ! -osa 6

Keikkapäivä -osa 2

Hassisen Kone Joensuun Kerubissa 25.kesäkuuta 2022!

Kerubin esiintymistila vetää noin 400 henkeä ja keikka oli ollut loppuunmyyty jo yli kaksi vuotta. Suurin osa oli sinnikkäästi pitänyt lippunsa ja jos jollekin tuli este tai odottaminen alkoi liikaa puuduttaa menivät liput nopeasti kaupaksi Facebookissa ja muillakin sosiaalisen median alustoilla. Dylanin hardcore -fanit ostavat yleensä tällaisiin sarjakonsertteihin liput kaikille illoille. Kysyin Suonnalta oliko Joensuussa mahdollisesti henkilöitä, joilla oli liput kaikkiin viiteen Kerubi-konserttiin. Suonna ei tiennyt kuin jonkun yksittäisen henkilön jolla oli lippu kahteen iltaan.  Settihän oli melko sama illasta toiseen eli bändi keskittyi soittamaan ykkös- ja kakkoslevyn kappaleita. Kolmosalbumin laulut on aikanaan äänitetty isolla kokoonpanolla ja siksi niitä kuultaisiin vasta minikiertueen päätöskonsertissa Tampereen Ratinassa heinäkuun lopussa, jonne tulisi myös sen päätöslevyn muusikoita. Kerubissahan esiintyi vain alkuperäinen nelimiehinen bändi.   

Esiintymistilaan pääsi tuntia ennen keikan alkua eli klo 21. Menimme heti sisällä, koska halusin päästä eturiviin, jotta saisin hyviä kuvia bändistä toiminnassa. Tämä olisi ensimmäinen Hassisen Koneen keikkani ikinä ja enpä olisi vielä 5 vuotta sitten uskonut koskaan pääseväni / päätyväni Hassisen Koneen keikalle toiselle puolen Suomea. Tila oli sen verran pieni, että jos sinne tulisi 400 henkeä olisi paikka todella täynnä. Vielä puoli tuntia ennen konserttiakin salissa oli vain muutamia kymmeniä ihmisiä. Outoa. Eikö keikka ollutkaan loppuunmyyty?  No, kyllä oli, mutta vasta 15-10 minuuttia ennen keikan alkua yleisöä alkoi virrata toden teolla saliin. Yllättävän paljon myös nuoria, heitä jotka eivät olleet edes syntyneet silloin kun Hassisen Kone oli toiminnassa. Muutamaa minuuttia ennen keikan alkua paikka oli aivan tupaten täynnä ja tiesin että jos eturivistä poistui niin sinne oli turha kuvitella palaavansa, sen verran tiheä ihmismuuri takanani oli jo siinä vaiheessa.

Melko tarkkaan klo 22 bändi asteli lavalle valtavien aplodien ja kannustushuutojen saattelemana. Tässä vaiheessa tajusin että olin todella bändin ”kotikentällä” sen verran raivoisia olivat kannustushuudot ja kohotetut kädet yleisömeressä.  Ja heti soitto räjähti käyntiin! Ismo ja bändi kuulostivat erittäin hyviltä. Kappaleet oli selvästi treenattu kunnolla ja Ismon laulu istui hyvin bändin kokonaissoundiin. Ensimmäiset neljä kappaletta soitettiin hengästyttävään tahtiin ilman minkäänlaisia taukoja: Muoviruusuja omenapuissa, Hassisen kone, Iloisesti Hammondilla ja  Reippaina käymme rekkain alle.  Vasta sitten Ismo kyseli yleisön tunnelmia ja sai vastaukseksi uuden kannustushuutojen ryöpyn.              

Text and Photo: Harri Huhtanen 2022

HASSISEN KONE LIVENÄ 2022 ! -osa 5

Keikkapäivä -osa 1

Kimmelin aamiaispöydässä näin jotenkin tutun hahmon. Pitkä, erittäin hoikka mies, jolla oli silmälasit ja päällään Kraftverk-paita. Se oli yllättävä kohtaaminen. Muutaman sekunnin jälkeen tajusin, että mies oli Ismo Alanko, joka oli juuri edellisenä iltana esiintynyt neljättä kertaa Kerubissa Hassisen Koneen solistina. Ismo näytti erittäin pirteältä, ei ollenkaan keikan jälkeiseltä rocktähdeltä eikä ainakaan  60-vuotiaalta, joka hän siis jo oli! Ennen vanhaan rocktähdet ryyppäsivät keikan jälkeen aamuun saakka ja hajottivat hotellihuoneita eivätkä suinkaan marssineet suihkunraikkaina hotellin aamiaspöytään kello 9 aamulla!   

Puhuttelisinko häntä?  Mitä sanoisin?  Minulla ei ollut levyjä mukana eli en voinut pyytää nimikirjoituksia enkä voinut kommentoida edellisillan keikkaa koska en ollut silloin paikalla. Olisin paikalla vasta tulevalla Juhannuspäivän keikalla, joka samalla oli Hassisen Koneen viimeinen keikka Kerubissa.  Näitä pohtiessani kului ehkä 30 sekunttia ja sitten Ismon viereen purjehti keski-ikäinen vaaletukkainen nainen. Hänen nykyinen vaimonsa, oletin. Ismo totesi hänelle: ”Onpa täällä paljon ihmisiä tänään…” ja sen jälkeen he olivatkin jo poissa. He siirtyivät ulkoterassille. Kukaan ei tullut pyytämään nimmaria eikä muutenkaan häiritsemään. Suomessa jopa rocktähdet saavat olla autuaasti omissa oloissaan.        

Luostariviskiä!

Keikka alkaisi vasta klo 22, joten olimme sopineet Suonnan kanssa, että käytämme päivän tutustuen vain tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Valamon Luostariin . Se oli mielenkiintoinen reissu ja tuliaisiksi mukaan tarttui Valamon omaa viiniä. He panevat myös olutta ja sitäkin ulosmyydään siellä. Väkeviä ei saa myydä ulos, mutta Valamon lounaspaikassa niitä saattoi ostaa pöytään.  Mielenkiintoista tämä ortodoksisuus kun hoitavat talouttaan valmistamalla olutta, viinejä ja väkeviä juomia.   

Harri Huhtanen 2022

HASSISEN KONE LIVENÄ 2022 ! -osa 4

Keikkaa edeltävä päivä -osa 3

Suonna esiintyy Sointulassa – ei kylläkään Juhannuksena 2022, vaan joitain vuosia aikaisemmin. Huomatkaa Kemalin piano kuvan oikeassa laidassa.

Kerubista oli vain lyhyt kävelymatka Joensuun kauppatorin lähellä Kirkkokadulla sijaitsevaan Sointulaan. Suonna kertoi että ennen Sointulaa Joensuussa oli legendaarinen taitelijakapakka Wanha Jokela, joka joutui joitain vuosia sitten lopettamaan. Jokelan omistaja jatkaa kuitenkin työtään Sointulassa ja niinpä osa Jokelan asiakaskunnastakin siirtyi sinne.  Yllätyin paikan pienuudesta. Ulkoterassilla oli vain muutama pöytä ja sisälläkin istamapaikkoja oli ehkä vain parikymmentä. Juhannus oli täälläkin tehnyt tehtävänsä eli sisällä oli korkeintaan kymmenkunta asiakasta. Sisustus poikkesi selkeästi perinteisen suomalaisen pubin sisustuksesta, sillä pääsalin  takaseinälle oli ripustettu useita moderneja tauluja ja sitten siellä oli myös aito piano, joka oli näin pienessä paikassa aika yllättävä näky. Tämä piano on ilmeisesti innoittanut Suonnaa, sillä hänen uudessa romaanissaan Tie päättyy meren rannalle (Karisto 2022)  pianolla on merkittävä rooli. Tosielämässä Sointulassa tätä pianoa soittaa edelleen joka keskiviikko azerbaidžanilainen Kemal Achourbekov josta on kirjoitettu kirjakin: https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/pianolla-yli-rajojen/  . Tällä vierailulla emme valitettavasti kuulleet Kemalin soittoa, mutta sen sijaan hyödynsimme paikan upeaa CD-jukeboxia, joka nykyisin on harvinainen näky pubeissa. Yleensähän pubeissa näytetään urheilua rasittavan isoilta screeneiltä ympäri salia ja se kyllä ruineeraa aidon kapakkatunnelman ellei sitten satu olemaan urheiluhullu, silloinhan asia on täysin päinvastoin.

Syötin ison määrän 2 euron kolikoita laitteeseen ja sitten aloimme Suonnan kanssa viihdyttää Sointulan harvalukuista Juhannusyleisöä. Oli hienoa todella pitkästä aikaa kuulla kapakassa Bob Dylania, Neil Youngia, Stevie Nicksiä, Hassisen Konetta ja monia muita hienoja artisteja!  Kymmenen pistettä ravintolan pitäjälle siitä että on onnistunut pitämään jukeboxinsa levyvalikoiman laadukkaana! Turussa on muistaakseni vain Whisky Barissa jukebox ja sen levyvalikoimat ovat vuosien saatossa muuttuneet entistä huonommiksi ellei sitten ole metallin ystävä, jolloin asia on jälleen täysin päinvastoin.

Yhden tuopin jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Ulkoterassilla Suonna tapasi tuttuja ja ilmeni että pääpuheenaihe siellä oli kohta Kerubissa alkava Hassisen Koneen keikka. Yksi “terassiparlamentin” jäsenistä jopa kehui olleensa roudarina Hassisen Koneen Oulun keikalla 1980!             

Harri Huhtanen 2022

HASSISEN KONE LIVENÄ 2022 ! -osa 3

Keikkaa edeltävä päivä -osa 2

Ilosaaren edustalla on kaunis laguuni.

Länsikadulta matka jatkui Joensuun kauppatorille. Juhannus oli tehnyt tehtävänsä eli kadut ja tori näyttivät todella autioilta. Jatkoimme Länsisillan yli kuuluisaan Ilosaareen, joka sijaitsee Pielisjoen keskellä. Ilosaari on ollut Joensuun kulttuurielämän keskus jo yli 100 vuoden ajan. Vuonna 1954 sinne valmistui Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön (KKES) omistama Karjalantalo, jossa oli alusta saakka museotoimintaa, ravintola ja erilaisia juhlatilaisuuksia.  Karjalantalon huippuaikaa olikin 1950-, 1960- ja 1970-luvut. 1980-luvulla toiminta alkoi hiipua ja niinpä lopulta 2011 Joensuun Popmuusikot Ry. (JPRY) vuokrasi tilat itselleen. Tuolloin talo sai myös nykyisen Kerubi-nimensä. Toinen tärkeä juonne Ilosaaren historiassa on Ilosaarirock jota samainen JPRY oli järjestänyt ilosaaren pienellä esiintymislavalla vuodesta 1971 alkaen. Vuonna 1991 tosin Ilosaarirock oli jo kasvanut niin isoksi ettei se enää mahtunut Ilosaareen, vaan siirtyi kaupungin toiselle laidalla Laulurinteeseen, jossa oli merkittävästi enemmän tilaa.  

Nykyään Kerubissa on esiintymistila, yökerho ja ravintola. Päätimme ruokailla Kerubissa. Helle oli edelleen varsin painostava, joten valitsimme ulkoterassilta varjoisan pöydän. Aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta ja Pielisjoki virtasi vuolaana pienen saaren molemmin puolin. Ulkolava oli sillä hetkellä tyhjä, mutta Suonna totesi että siellä on edelleen kesäisin esiintyjiä. Ruoka oli hyvää baaritasoa. Ravintolasta poistuessa Suonna tapasi tuttuja ravintolan sisätiloissa ja esitteli meidät. Matka jatkui Ilosaaresta takaisin keskustaan, sillä kuuluisa Sointula oli vielä näkemättä ja kokematta…  

Harri Huhtanen 2022