Korona ja matkat

Korona, the king of the world has changed everybody’s life everywhere!

Korona_Wuhan_nettiinOlimme länsimaissa jo kovin tottuneet siihen että milloin tahansa voi mennä minne tahansa (paitsi Pohjois-Koreaan). Maailma oli avoin, liikenne vapaata ja lennot halpoja.  Minäkin olen jo monet vuodet tehnyt 4-6 ulkomaanmatkaa vuodessa ja käynyt jatkuvasti myös Helsingissä. Tämä kaikki on nyt muuttunut!  Suurin osa maailman maista on sulkenut rajansa. Suuret ja aikaisemmin vakavaraiset lentoyhtiöt harventavat lentojaan päivä päivältä yhä enemmän ja taistelevat olemassaolostaan konkurssin partaalla.   Tässä tilanteessa tänne kirjoittamani ”matka-blogi” ehkä saa uutta nostetta, vaikka en olisikaan halunnut että se tapahtuu näin. Matkailu on lähikuukausina harvinaista herkkua ja tällä hetkellä jopa täysin pysähtynyt. Ja mitä mieltä olisikaan matkustaa Italiaan tai Espanjaan, jossa kadut ovat autioita ja kaikki paikat kiinni ja ihmisiä kuolee päivittäin kuin kärpäsiä.  Juuri tällä hetkellä Suomi on hyvä paikka olla ja elää, jopa rikas naapurimme Ruotsi on paljon ”vaarallisempi”.

Parempia aikoja odotellessa!

Harri Huhtanen 2020 

Bob Dylan: Murder Most Foul (2020)

Dylan hoitaa sopimansa kiertueet säntillisesti. Lähes 60 vuotta jatkuneen uransa aikana Dylan on vain kahdesti  joutunut perumaan kokonaisen kiertueen. Ensimmäinen kerta tapahtui syksyllä 1966. Dylanin manageri Albert Grossman oli jo sopinut hänelle keikat syyskaudelle 1966, mutta koska Dylan joutui heinäkuussa 1966 moottoripyöräonnettomuuteen, piti keikat peruuttaa. Toinen kerta tapahtui vuonna 1997, jolloin Dylan joutui supistamaan kiertuettaan saatuaan Histoplasmoosin.

Nyt tilanne on vielä pahempi eli Korona-pandemian vuoksi Dylan joutui ensin perumaan koko Japanin kevätkiertueen ja koska Korona-virus raivoaa paraikaa nimenomaa USA:ssa on hyvin todennäköistä, että hän joutuu perumaan myös USA:n kesäkiertueen joka on jo hänelle buukattu.

Koska Dylan on Korona-viruksen vuoksi nyt väliaikaisesti  jäänyt “työttömäksi” ja koska hänellä korkeasta iästä huolimatta on edelleen palo konsertoimaan ja siihen, etteivät fanit unohda häntä, niin Dylan päätyi nyt viikonloppuna (27.3.20) julkaisemaan netissä uuden biisin, joka on kestoltaan ja sisällöltään aika huikea! Tässä lähes 17 minuuttisessa Murder Most Foul   – kappaleessa on viisi säkeistöä ja yli sata viisikymmentä säettä!  Luulenpa ettei Dylan tätä kappaletta  tule livenä esittämään.  Mutta nyt kun Korona on sulkenut jopa artistit koteihinsa, on tässä lyriikaltaan tiheässä kappaleessa pureskeltavaa  Dylan -faneille ja -asiantuntijoille pitkäksi aikaa. Ja varmaan tämä on juuri Dylanin tarkoitus, siis päästä tämän Korona -kriisin ohi siten ettei häntä unohdeta.  No, eihän Dylania unohdeta, vaikka kiertueessa olisi 6-12kk tauko, mutta kun kyseessä on  The Never Ending Tour  jota Dylan on ylläpitänyt jo 32 vuotta niin ymmärrettävästi tilanne on hankala Dylanille, joka ei ole vuoden 1988 jälkeen tottunut siihen että konserteissa olisi yli 6kk taukoja.

Dylanin uusi kappale on katsottavissa täällä:

Kappaleen lyriikat löytyvät täältä:

https://genius.com/Bob-dylan-murder-most-foul-lyrics

 

Harri Huhtanen 2020

Helsinki 23.-25.6.2019 -osa 3

Suomalaiseen menttaliteettiin ei sovi se, että jotain luovutetaan ilman taistelua. Todellisuudessa vuonna 1808 tilanne oli kuitenkin se, ettei Viapori olisi voinut voittaa taistelua, sillä ennen antautumissopimusta Venäjä oli jo valloittanut Helsingin ja suuren osan Etelä-Suomea. Viapori olisi siis voinut pärjätä orastavassa taistelussa vain jos meritse olisi tullut tuhansia ruotsalaisia taistelijoita, mutta kun niitä ei saatu, oli Cronstedtin järkevintä antautua.  

helsinkisuomenlinnanluovutus

Tutustuminen Suomenlinnaan 23.-24.6.2019 – osa 2

Miksi Suomenlinna rakennettiin? Ruotsi alkoi olla pulassa Venäjän suhteen. 1720- ja 1740-luvuilla Venäjä oli hyökännyt Suomeen ja Ruotsi oli aika voimaton estämään venäläisten terrorismia. Kun Ruotsi sitten menetti Kymenlaakson Venäjälle 1740-luvulla oli heidän pakko ryhtyä toimenpiteisiin, sillä muutoin koko Suomi olisi menetetty. Fredrik I  päätti että Ruotsi vahvisti Suomen puolustusta rakentamalla Loviisan ja Helsingin edustalle voimakkaat puolustuslinnoitukset.  Ongelmana oli kuitenkin raha. Ruotsilla ei ollut tarpeeksi rahaa suunnitelmien toteuttamiseen eikä edes Ranskan lahjoitus auttanut asiaa. Niinpä Ruotsi päätti keskittyä Helsingin edustan linnoittamiseen. August Ehrensvärdin (1710-72) ja Daniel Af Thunbergin  (1712-88) johdolla Suomenlinnan puolustusjärjestelmä saatiinkin melkein valmiiksi. Onnettomuus onnessa oli se, että sitten kuitenkin venäläiset nappasivat Sveaborgin itselleen kun se lopultakin alkoi olla valmis! Linnoituksen komentajana toimi siihen aikaan Carl Olof Cronstedt ( 1756-1820), joka myöhemmin sai maanpetturin maineen, koska hän luovutti linnoituksen venäläisille ilman taistelua. Todellisuudessa Cronstedt teki venäläisten kanssa sopimuksen siitä, että jos ruotsaliset apujoukot eivät saavu tiettyyn päivään mennessä luovuttaa hän linnoituksen ilman taistelua. Hän ajatteli siis järkevästi.  Silloiset joukot eivät olisi pärjänneet Venäjän armeijalle ja kun täydennystä ei tullut määräpäivään mennessä vältti Cronstedt tarpeettoman verenvuodatuksen antautumalla. Todennäköisesti Cronstedtin ratkaisu oli oikea, siihen aikaan sitä vain ei oikein kukaan ymmärtänyt.

 Harri Huhtanen 2020      

Rock Theatre plays Genesis -osa 11

IMG_20200312_192635

Rock Theatre livenä Loimaalla 12.3.2020! 

Vuonna 2017 perustettu Rock Theatre (RT) keikkailee harvakseltaan. Heillä oli jo kolme konserttia sovittu tälle vuodelle, mutta nykyinen Korona-tilanne aiheutti sen että ensimmäistä keikkaa lukuunottamatta muut keikat peruutettiin. Saattaa siis olla että onnistuin todistamaan RT:n ainoaa keikkaa tänä vuonna!

Vanhan sanonnan mukaan ensimmäinen kerta on aina paras. Näin ja kuulin RT:a ensimmäistä kertaa Paraisilla lokakuussa 2018. Siinä konsertissa oli hieno tunnelma ja äänentoistokin oli yllättävän hyvä, vaikka kyseessä oli tavallinen pienen kunnan monitoimitalo. Sali oli silloin pimennetty, valaistusta oli vain lavalla ja sekin lisäsi tunnelmaa. Loimaan Wanhassa Kanalassa (hirveä nimi konserttipaikalle!) salia ei saatu pimennettyä ja lisäksi rakennuksen kattorakenne aiheutti sen että musiikkiin tuli aivan liian paljon ikävää jälkikaikua, joka tavallaan sotki soundeja, vähän samanlainen efekti kuin aikanaan monissa konserteissa Helsingin Jäähallissa, jossa metalliset kattopalkit aiheuttivat sivukatsomoihin ikäviä jälkikaikuja. Vaikutti myös siltä ettei bändin soundin miksaus ollut ihan kohdallaan ensimmäisen setin aikana. Toisaalta oli hienoa nyt nähdä soittajat aivan lähietäisyydeltä.

Konsertin sisältöä oli jonkin verran päivitetty.  Scifi-kehystarinasta oli luovuttu ja maskejakin käytettiin nyt vähemmän. Tämäkin vähän latisti tunnelmaa, sillä siinä tuli vähän sellainen olo kuin olisi ollut kuuntelemassa bändin riisuttua harjoitussessiota. Sitten ensimmäisen setin puolivaiheilla syntyi vielä ikävämpi tilanne. Luulin aluksi että kosketinsoittajan laitteet menivät rikki, koska soiton sekaan ilmestyi täysin epämelodinen, monotoninen, kimeä ääni, joka jatkui ja jatkui. Vähitellen paljastui, että kyse olikin katon palohälyttimen hälytyssignaalista joka oli käynnistynyt bändin yhdessä kappaleessa käyttämästä savuefektistä. Ikävä kyllä palohälytintä ei myöskään pystynyt sammuttamaan eli hälytysääni jatkui varmaan 2-3 kappaleen ajan!  Urhoollisesti bändi kuitenkin puski ensimmäisen setin läpi ikään kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunutkaan. Show must go on!  Niin se on, ammattimiehet eivät pienestä säikähdä!  Tässä siis lyhyt katsaus konsertin varjopuoliin, jatkossa kerron niistä hyvistä asioista, joita illan aikana myös koettiin!

Text and Photo:  Harri Huhtanen 2020

 

Korona-pandemia ja konsertit !

Suomessa DELTA-variantti on tällä hetkellä valtaviruksen asemassa. Delta tarttuu erittäin herkästi.

KONSERTTITILANNE PÄIVITETTY 8.7.2021.  MUUTOKSET merkitty punaisella.

Maailmalla ja Suomessakin jo toista vuotta raivoava Korona-pandemia aiheuttaa sen, että kansainväliset ja kotimaiset artistit ovat joutuneet peruuttamaan jo sovittuja kiertueitaan. Nyt 2021 vuodelle ilmoitettuja kansainvälisten artistien konsertteja on Suomessa jäljellä enää VDGG:n konsertti 24.10.21 ja Steve Hackettin konsertti 12.11.21.  Alla listaus muutamista vuoden 2020 rockkonserteista, jotka ovat Koronan vuoksi siirtyneet (osa jo useamman kerran):

Vuoden 2020 ( siirrettyjä) Rock-keikkoja Suomessa

Ti  26.05.20  Van Der Graaf Generator, Helsinki (Pe 6.11.20 peruuntui, uusi pvm Su 24.10.2021)

Ma 19.10.20 Steve Hackett, Helsinki (peruutettu, uusi pvm La 12.11.2021)

Ma 06.04.20 Clannad, Helsinki  (Su 28.3.21 peruutettu, uusi pvm Su 24.4.2022)

Pe 12.06.20  Nick Mason, Helsinki (Ti 8.6.2021 peruutettu, uusi pvm 19.5.2022 )

Ti 12.05.20 YES, Helsinki (La 1.5.2021 peruutettu, uusi pvm 31.5.2022)

To 25.06.20  Eric Clapton, Helsinki (To 17.6.2021 peruutettu, uusi pvm Pe 17.6.2022)

La 20.06.20  Hassisen Kone, Joensuu (uusi pvm La 25.6.2022)
La 08.08.20  Hassisen Kone, Tampere (uusi pvm La 30.7.2022)

Su 03.05.20  Syd Barrett, Tampere (peruutettu, esitykset jatkuvat vasta 2022?)

Su 05.04.20  Santana, Helsinki  (peruutettu kokonaan)

Original tour information 23.3.2020, updated 8.7.2021  by Harri Huhtanen

LED ZEPPELIN LIVE ! – osa 3a

ledzeppelin1970helsinkiLed Zeppelin: Helsinki (r. 1970) (full concert, audience tape)
23.2.1970 Kulttuuritalo, Helsinki
Esitys: *****  !      Äänite:  *** / ****

We’re Gonna Groove / I Can’t Quit You Baby /  Dazed & Confused /  Heartbreaker  / White Summer – Black Mountain Side / Since I’ve Been Loving You (LZ III) / Organ Solo- Thank You /  Moby Dick / How Many More Times (inc. The Hunter – Boogie Chillin’ – Move On Down The Line – Fixin’ To Die – The Lemon Song – Be Bop A Lula) / Whole Lotta Love

Helmikuussa 1970 Led Zeppelin oli ollut tien päällä lähes yhtäjaksoisesti puolentoista vuoden ajan ja oli siksi kovassa iskussa. Tiiviistä keikkatahdista huolimatta bändin onnistui äänittää vuonna 1969 loistava Led Zeppelin II, joka ilmestyi lokakuun loppupuolella ja oli valtava hitti ympäri maailmaa. Uusi albumi nousi useissa maissa listaykköseksi, myös Suomessa. Albumin avaava Whole Lotta Love oli kappale jonka kuulemiselta ei alkuvuodesta 1970 voinut välttyä edes Suomessa, sillä täälläkin sitä soitettiin päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen!  Amerikassa kakkosalbumi räjäytti pankin eli sitä myytiin monta miljoonaa kappaletta ja Zeppelinistä tuli vuonna 1970 yksi USA:n ja maailman suosituimmista rockbändeistä. The Beatles hajosi ja tilalle tuli Led Zeppelin!  Vuosikymmen oli vaihtunut ja 1970-luvusta tuli kitaravetoisten bändien, progen, improvisoinnin ja kokeilujen kulta-aikaa!  Jostain syystä Zeppelinin ensimmäinen ja ainoa Suomen keikka 23.helmikuuta 1970 buukattiin vain alle 2000 katsojaa vetävään Helsingin Kulttuuritaloon. Ilmeisesti keikasta sovittaessa ei vielä tiedetty miten isoksi Zeppelin oli kovaa vauhtia muuttumassa. Niinpä kun liput tulivat myyntiin loppuivat ne alle aikayksikön ja toista konserttia ei valitettavasti sovittu, vaikka Helsingin konsertin  ja seuraavan keikan välissä oli kaksi lepopäivää eli Tukholmassa bändi esiintyi vasta 26.2.70.

Harri Huhtanen 2020           

Leonard Cohen suomeksi Turun Kaupunginteatterissa 5.3.2020 -osa 3

IMG_20200305_211200

Ja lopuksi vielä konsertin settilista ja tekijätiedot:

01 Bird On A Wire – Mato koukussa
02 Everybody Knows – Kaikki tajuaa
03 Ain’t No Cure For Love – Ei rakkauteen oo lääkettä
04  Take This Waltz – Valssi
05  I’m Your Man – Oon tuon mies
06  Suzanne –  Suzanne
07  Lover Lover Lover – Rakastaja
08  Story Of Isaac – Iisak
09  In My Secret Life – Salaa mielessäin
10  Democracy – Demokratia
–          väliaika 20 min.  –
11  Tower Of Song – Laulun linnoitus
12  Hallelujah – Halleluja
13  The Future – Huominen
14  Famous Blue Raincoat – Sininen sadetakki
15  So Long, Marianne – Erotaan
16  You Want It Darker – Sä vaadit mustaa
17  Anthem – Hymni
–          encore –
18  Dance Me To The End Of Love
 
Suomennokset, käsikirjoitus ja laulusovitukset: Mikko Koivusalo

Bändi (illan esiintyjät kuvassa vasemmalta oikealle):
Mikko Koivusalo  -laulu ja piano
Maria Hänninen – laulu, kitara ja viulu
Juki Välipakka – laulu, kitara
Jussi Lampi – laulu, rytmisoittimet

IMG_20200305_211056

Teksti ja kuvat: Harri Huhtanen 2020

Bob Dylanin Japanin kiertue 2020 ! -PERUTTU!

dylanjapancancelled

Dylan on perunut äärimmäisen vähän keikkoja urallaan eikä hän olisi nytkään perunut, mutta järjestäjät peruivat ja siksi Dylanin huhtikuinen Japanin kiertue ei toteudu.

The Never Ending Tourin on määrä jatkua kesäkuussa Amerikassa, mutta johtuen tämän Korona -pandemian aiheuttaman tilanteen epävarmuudesta en listaa niitä jo sovttuja keikkoja nyt vielä tänne. Listaan ne vasta sitten kun voin olla varma että kiertue toteutuu. Voi hyvinkin olla että myös USA:ssa suuret yleisötilaisuudet perutaan pidemmäksikin aikaa.

Alla UDO Artists -yhtiön virallinen tiedote, jolla he peruivat Dylanin keikat Japanissa.

BOB DYLAN SHOWS in JAPAN CANCELED
Please read this statement from UDO ARTISTS, INC.:
“Given the situation of the widespread Coronavirus, our Prime Minister has requested that we cancel or postpone all forthcoming concerts or events in late March and beyond. We are so sorry to cancel the shows, but in the interest of Public Health and Safety, we are left with no alternative. Therefore we have regrettably decided to cancel the upcoming Bob Dylan concerts here in Japan scheduled April 1 – April 24. We will look to rebook the shows in the future.” ~ UDO Artists, Inc.

Harri Huhtanen 2020

Rock Theatre plays Genesis -osa 10

Rock Theatre Loimaalla Kuiwuri Salissa 12.3.2020.

IMG_20200312_193742

Korona-viruksen johdosta kaikki suuremmat yleisötapahtumat on tästä päivästä lähtien (12.3.20) kielletty, mutta onneksi tämä ei nyt vielä vaikuttanut Rock Theatren esiintymiseen Loimaalla. Keikka soitettiin sovitusti. Kun ostin lippuja, näytti katsomokartta että paikkoja salissa olisi lähes 400. Se asia olikin olennaisesti muuttunut, sillä paikan päällä ilmeni että suuren salin keskellä oli supistetut tuolirivit vain noin 50 hengelle. Hieman harmitti se, että kun oli ostanut liput ykkösriville niin nyt sitten paikat olivatkin numeroimattomia eli tiukkaa teki että ylipäätään pääsin ykkösriville. No, onneksi pääsin ja sain paljon hienoja kuvia keikasta, josta kerron tarkemmin sitten myöhemmissä viesteissäni. Tähän alkuun nyt vain ”teaseriksi” muutama hieno kuva paikan päältä!

IMG_20200312_205434

Text & Photos: Harri Huhtanen 2020

TOP 10 Maaliskuu 2020

Alla maaliskuun 2020 TOP 10 albumilistani

         ALBUMILISTA 147

tenyearsfillmore1970

01 (02 ) TEN YEARS AFTER: Live At The Fillmore East (2CD) (r. 1970, p. 2001) (5kk)
02 (RE )  OMD*: Architecture & Morality (RE from 3/08) (LP) (1981)  (1+1kk)
03 (03) THE CURE: Disintegration (2LP) (1989, 2010) (5kk)
04 (06)    EVANESCENCE: The Open Door (CD) (2006) (2kk)
05 (04)   GENTLE GIANT: I Lost My Head, The albums 1975-80 (4CD) (2012) (2kk)
06 (07)   THE WHO: Who (2LP) (2019) (3kk)
07 ( –  )   STEVE HACKETT: Spectral Mornings (LP) (1979) (UUSI)
08 ( – )    JEFF LYNNE’S ELO: From Out Of Nowhere (LP) (2019) (UUSI)  
09 (08)   LEEVI AND THE LEAVINGS: Kadonnut laakso (LP) (1982) (2kk)
10 ( – )    LINKIN PARK: Meteora (CD) (2003) (UUSI)

*ORCHESTRAL MANOEUVERS IN THE DARK

Harri Huhtanen 2020