
Valitettavasti Dylanin The Never Ending Tourin keikoista vain muruisia on julkaistu virallisesti. Bootleggarit ovat siksi olleet aktiivisia ja sadoista TNET-keikoista on julkaistu bootleg -levy ja lisäksi Dylanin konserteissa soittamista harvinaisista cover-biiseistä on julkaistu useampi bootleg -CD, joista yhden kansikuva oikealla…
Dylanin 7.kesäkuuta 1988 aloittama TNET (The Never Ending Tour) on nyt siis jatkunut 30 vuotta putkeen ja keikkoja on tällä uskomattoman pitkällä kiertueella ollut lähes 3000 kappaletta! Dylan on kiertänyt kaikki maanosat ja kymmeniä eri maita TNET:in aikana. Kukaan ei tiedä onko tällainen keikkamaraton ollut suunniteltua. Tosin Dylan jo 1970-luvulla Allen Ginsbergin kanssa keskustellessaan haaveili kiertueesta joka ei päättyisi koskaan. Samansuuntaisia lausuntoja Dylan antoi vuonna 1984 Euroopassa, joten saattaa olla että hän on tätä suunnittelut pitkään ja hartaasti.
Maailmasta löytyy varmaan useita artiseja, jotka ovat tehneet yli 3000 keikkaa, mutta Dylanin kohdalla tämän saavutuksen tekee ainutlaatuiseksi se, että hänen faninsa ovat niin intohimoisia että lähes kaikki noista 3000 keikasta on äänitetty ja lisäksi suuri osa äänitteistä on niin hyvätasoisia että Sony voisi milloin tähansa julkaista ne. Tähän mennessä TNET:iä ei ole kunnolla dokumentoitu virallisissa julkaisuissa, koska Sony on 2010-luvulla keskittynyt 1960-luvun Dylan -äänitteiden julkaisuun. Mutta uskon ,että TNET:in aika on vielä tulossa. Vuonna 2016 ilmestynyt The Live Recordings 1966 oli ehkä testi siitä, miten moni Dylan fani on valmis ostamaan kokonaisia kiertuepaketteja. 36 CD:tä on sentään aikamoinen pläjäys musiikkia,varsinkin kun nykyään suositaan lyhyttä ilmaisua.
TNET jatkuu ja kuluneen 30 vuoden aikana Dylan on heittänyt satoja uskomattoman hyviä keikkoja, joista on olemassa julkaisukelpoiset äänitteet! Uskallan siis ennustaa, ettei Dylan fanien elämä on muuttumassa tylsäksi lähimmän 50 vuoden aikana, koska arkistojen aarteita ja erityisesti erinomaisia TNET -keikkoja, jotka vain odottavat virallista julkaisuaan, on niin valtavan paljon.
Harri Huhtanen 2018
Vuonna 1988 Dylan päätti palata pienimuotoisempiin esityksiin. Hän kokosi ympärilleen pienen, mutta rokkaavan säestysryhmän, johon kuuluivat Georg Edward Smith (kitara), Kenny Aaronson (basso)
21 Kirppis Center
suuntasimme lähimmälle pysäkille, joka oli Branderburg Torilla. Porttia lähestyessämme huomasimme, että jotain oli nyt pielessä, koska aikaisemmin avoin Branderburgin kulkuväylä oli suljettu miehen korkuisilla levyillä ja lisäksi niiden vieressä seisoi tuimailmeisiä mellakkapoliiseja pamppuineen parin metrin välein. Liikennöinti länsipuolelle oli täysin estetty. Joku seurueestamme vitsaili että ”nyt ne alkavat uudestaan pystyttää muuria”. Menin läheiseen turistitoimistoon selvittääkseni mistä oli kysymys. Minulle kerrottiin, että tänään Berliinissä oli kaksi suurta mielenosoitusta ja kulku idästä länteen oli estetty, jotta vältyttäisiin yhteenotoilta. Länsipuolella marssivat uusnatsit, joita tiettävästi oli liikkeellä yli 5000, idässä marssivat rasismin vastustajat, joita oli tullut paikalle peräti 20 000! Turistitoimistosta meitä neuvottiin siirtymään Hauptbahnhofille metrolla, koska turistibussi ei tänään kulkisi lainkaan Unter Den Lindenillä. Teimme työtä käskettyä, mutta olimme saaneet vääriä neuvoja, koska Päärautatieasemalla oli vielä pahempi mielenosoitus kuin Branderburgin portilla! Emme siis päässeet turistibussiin vaikka meillä oli ne 16e liput jo ostettuna. Palasimme Branderburgin portille, mutta metrossa puolet ryhmästä päätti lähteä takaisin hotellille. Minä jatkoin kahden ryhmäläisen kanssa takaisin Unter Den Lindenille ja menimme liikkeeseen, joka oli myynyt bussiliput. Onnistuimme saamaan rahamme takaisin!







Esitys 5 / 5 . Kuten Liverpoolin (14.5.66) arviossa jo totesin: kiertueen loppupuolen lähestyessä kuulostaa siltä että ilta illan jälkeen Dylan ja bändi ovat yhä kovemmassa vedossa. Akustinen setti on jälleen täydellinen! Käytän varoen täydellinen -sanaa, jottei se kärsisi inflaatiota, mutta tässä kohtaa sitä on vaan pakko käyttää. Dylanin fraseeraus ja säkeiden rytmitys ovat huippuluokkaa. Komean akustisen setin kruunaavat 11 minuutinen Desolation sekä 9 minuuttinen Tambourine. Myös sähköinen setti on hienoa kuultavaa, koska bändi soittaa niin intensiivisesti ja Dylan on hyvin mukana menossa. Tällä keikalla erityisesti Hudson nousee muutamissa kappaleissa hienosti esille. Leopardiin tultaessa vuoden 1966 Dylan -yleisön tyypillinen diktomia nousee taas esiin: äänitteellä kuullaan tässä kohtaa sekä taputuksia että buuauksia. Tässä vaiheessa Dylan heittäytyy sarkastiseksi ja toteaa kylmän rauhallisesti: ”This is a folk song…” ja ajaa sen jälkeen erinomaisessa vedossa olevan bändinsä kanssa konsertin komeasti maaliin esittämällä muun muassa 7 minuuttiset versiot sekä Balladista että Rollingista. Ne ovat jälleen sellaisia ”luu kurkkuun” -versioita, joiden aikana ja jälkeen buuaajien on pakko alistua maestron edessä! Enpä usko, että buuaajat tajusivat vuonna 1966 että 50 vuotta myöhemmin heidän buuauksensa ovat mukana yhden maailman suurimman levy-yhtiön suuren julkaisun CD:eillä! Liverpoolin ohella tämä on yksi kiertueen parhaista keikoista ja äänitteistä.
20 A.H. Records