MOODY BLUES: In Search of the Lost Chord (1968)

Johdanto

Moody Blues lähti vuonna 1968 laajalle Amerikan kiertueelle.

Klassisen Moody Bluesin toinen albumi In Search of the Lost Chord (1968) on sen verran merkittävä, että ennen varsinaista levyarvostelua kirjoitan levyn äänitysaikaan liittyvän johdannon.

Klassisen Moody Blues -kokoonpanon (Hayward, Lodge, Thomas, Edge ja Pinder)  ensimmäinen albumi oli suurmenestys ja nosti kertaheitolla bändin maailmanmaineeseen.  Tämä vuonna 1967 julkaistu Days Of Future Passed  albumi on monella tapaa merkittävä albumi rockmusiikin pitkässä historiassa.  Kirjoitan siitä myöhemmin mutta levy on syytä mainita jo tässä yhteydessä sillä sen menestys vaikutti suoraan Moodyjen toisen levyn äänityksiin. Yleensä 1960-luvulla Lontoossa huippustudioiden äänitysajat olivat kortilla ja maksoivat maltaita. Menestyneille bändeille sallittiin kuitenkin erityisvapauksia ja niinpä kun Moodyjen Days of -albumi menestyi yllättävän hyvin totesi Deccan johtaja heille suurinpiirtein näin: ” käyttäkää studiota se aika jonka tarvitsette”. Eli nuoret muusikot saivatkin yhtäkkiä avoimen piikin huippustudion käyttöön!

Hayward on haastattelussa todennut että tämä uusi luomisen vapaus oli kerrassaan upeaa ja he myös käyttivät ahkerasti vapautta joka heille oli jo näin varhaisessa vaiheessa suotu.  Lisäksi ajan henkeen kuului kokeilevaisuus ja studiopomot ymmärsivät tämän myös. Helppo tie olisi ollut tehdä seuraavakin levy sinfoniaorkesterin kanssa, mutta se olisi ollut itsensä toistamista ja niinpä Moodyt päättivät korvata sinfoniaorkesterin lauluharmonioilla ja mellotronilla jonka soittajana Pinder oli mestari. Kaikki viisi Moodyä lauloivat ja koska heillä oli äänissä tarjolla baritoni, soprano ja tenori niin koko ääniala pystyttiin kattamaan ilman sinfoniaorkesteria.  Lisäksi bändi käytti valtavan määrän eri soittimia ja vaikka heillä oli käytössään vain 4 äänitysraitaa kuulostaa albumi jopa vielä vuonna 2024 tuotannollisesti todella hienolta. Wikipedian mukaan bändi käytti jopa 32 eri soitinta! Levyllä niistä mainitaan nämä: 12 kielinen kitara, akustinen kitara, sähkökitara, sitari, tabla, piono, mellotroni, bassokitara, cempalo, lyömäsoittimet, sello, harmonika, tamboriini, huilu, saksofoni ja timpani !    

Tämä levy taitaa olla Moodyjen psykedeelisin. Elettiin hippiaikaa. Beatlesit olivat Intiassa ja George Harrison liputti intalaisen musiikin ja hindufilosofian puolesta.  Tämä varmaankin vaikutti Moodyjen In Search of -albumin äänityksiin kesällä 1968. Toinen asia mikä vaikutti levyn lopputulokseen oli se, että bändin jäsenet olivat jo aikaisemmin tavanneet Amerikassa Timothy Learyn joka oli siihen aikaan hippikulttuurin isähahmo. Hayward kertoo että he matkustivat Amerikkaan ja olivat Learyn luona viikon ajan. He opiskelivat itämaistä filosofiaa, meditoivat ja käyttivät psykedeelisiä huumeita saadakseen uusia ideoita musiikkinsa. Nykyajattelussa huumeiden käyttö luovuuden edistäjänä kuulostaa vähän oudolta. Mutta objektiivisesti voi todeta että vuonna 1968 Moodyjen vahvuus oli ehdottomasti kollektiivinen luomistyö. Bändin kaikki viisi jäsentä osallistuivat kappaleiden luomiseen ja siksi tämä levy kuulostaa niin hienolta. Oliko yhteistyö huumeiden ansiota vai ajan hengen luomaa? Vastausta tähän tuskin koskaan saadaan, mutta upean levyn bändi yhteistyössä ja nimenomaa yhteistyössä sai aikaan vuonna 1968!                                  

Harri  Huhtanen 2024

Jätä kommentti