CD-levy tuli markkinoille 1980-luvulla. Vuosi vuodelta vinyylilevyjen myynti laski ja 1990-luvulle tultaessa alkoi vähitellen näyttää siltä että vinyylilevyt olisivat kuolemassa pois eli monet levy-yhtiöt lopettivat niiden julkaisun ja moni vinyylilevytehdas joutui laittamaan pillit pussiin.  Moni vinyylilevyjen keräilijä teki tuolloin pahan virheen myydessään pilkkahintaan kokoelmansa pois, sillä 2000-luvulla trendi alkoi vähitellen muuttua ja vinyylilevyjä alettiin uudestaan arvostaa. Minä en koskaan mikrosekunttiakaan harkinnut yli 2000 vinyylilevyn kokoelmani myyntiä.

Nykyään eli 2010-luvulla suuri osa artisteista on palannut siihen käytäntöön että uusista julkaisuista tehdään myös vinyylipainos, mutta niiden äänentoisto ei nykyään voi olla parempi kuin samasta masterista tehtyjen CD-levyjen, koska levyt äänitetään digitaalisesti eli siten ajatellen nykyisin myös vinyylilevyt ovat digitaalisia tuotteita vahvuuksineen (ei rahinaa) ja heikkouksineen (katkaistut tai metalliset korkeat taajuudet).  Toisin on asianlaita 1960- ja 1970-luvun LP-levyillä, joiden orginaalipainokset, varsinkin jos ovat priimakuntoisia, saattavat joskus jopa päihittää niistä 1980- tai 1990-luvulla tehdyn huonon CD-painoksen.  Syyt tähän ovat moninaiset ja tässä yhteydessä en voi alkaa niitä kaikkia analysoimaan. Key point on kuitenkin tämä: kannattaa metsästää hyväkuntoisia 1960- ja 1970-luvun originaalivinyylejä, sillä osa niistä on korvaamattomia aarteita soundillisesti eli kyse ei ole pelkästä nostalgiatripistä tai hienommasta kansitaitesta.

Mistä sitten noita aarteita voi nykyään löytää?  Levymessuilta, joita järjestetään kiitettävän paljon ympäri Suomea, mutta ne ovat oma ”laulunsa”, joka ei ole tämän viestiketjun aiheena. Huoleni on ennen kaikkea se ,etteivät vinyylidivarit eli nuo kivijalkaliikkeet, jotka palvelevat ympäri vuoden samassa osoitteessa, kuole pois. Suomi oli aikaisemmin vinyylidivarien luvattu maa, mutta erityisesti 1990-luvulla alkoi armoton pudotuspeli, joka tavallaan jatkuu edelleen. Niinpä pari vuotta sitten päätin ottaa missiokseni koluta läpi kaikki Suomen vinyylidivarit ja arvioida niiden tarjonta ja vähän muutakin. Kyseessä on tavallaan myös kulttuurihistoriallinen projekti joka tosin etenee niin tuskastuttavan hitaasti, että kun saan työni loppuun on moni arvostelemistani liikkeistä jo historiaa. Mutta silläkin on oma merkityksensä: kertoa jostain joka joskus oli olemassa. Hartaasti kuitenkin toivon että jokainen arvostelemani liike pystyy jatkamaan toimintaansa vielä vuosikausia. Onhan se keräilijätkin etu, ettei kaikki vinyyliharrastustoimnta siirry nettiin tai muutaman kerran vuodessa järjestettäville levymessuille.

Harri Huhtanen 2016