Elokuva voi parhaimmillaan ilmentää todellisuutta tavalla, joka on hienompaa kuin itse todellisuus. Silloin yleensä on kysymys todellisuuden kuvaamisesta fiktion
keinoin. Rockkonserttielokuvien ongelma on se, että ne kuvaavat todellista tilannetta, joka lähtökohtaisesti ei ole fiktiota. Rockkonsertissa elämys syntyy tilan kolmiulotteisuudesta, äänimaailman rikkaudesta sekä kaikkien muiden ihmisten ja artistin samanaikaisesta läsnäolosta. Niinpä konerttielokuvan on vaikea päästä samalle elämystasolle kuin oikean, paikan päällä, reaaliajassa koetun konsertin.

Koin Roger Watersin Us+Them -elokuvan samanaikaisesti tuhansien elokuvan katsojien kanssa ympäri maailmaa. Elokuva esitettiin peräti 2500 elokuvateaterissa 60 eri maassa 2.10.2019. Turun näytös oli Kinopalatsin hienoimmassa yli 400-paikkaisessa ISENSE-salissa, johon on asenettu peräti kymmenien kaiuttimen hieno Dolby Atmos -äänijärjestelmä sekä korkeatasoinen 4K-projektori. Vaikka oikeassa konsertissa olin ykkösrivillä, erosi elokuva siinä että kun kamerat olivat lavalla, pääsi elokuvassa oikeasti Watersin ”iholle” eli samalla tuli kumottua se aikaisemmin joissain kirjoituksissa esitetty väite että Waters laulaa playbackinä. Ei laula. Väitä on ilmeisesti lähtöisin siitä, että tietyissä The Dark Side Of The Moonin kappaleissa, jotka alunperinkin on laulanut Gilmour, Waters ikään kuin laulaa mukana, vaikka oikeasti vokaaliosuuden konsertissa hoiti hänen säestysbändinsä kitaristi.  Uuden Is This The Life We Really Want -albuminsa kappaleet Waters sen sijaan lauloi suoraan mikrofoniin ja minkäänlaista epäilystä playbackistä ei syntynyt, tulkinnat olivat hyvin intensiivisiä ja ääni sen mukainen!

ISENSE salissa äänentoisto on korkeatasoinen, muttei vastannut mainoslauseita siitä että Dolby Atmos toistaa äänen kolmiulotteisesti. Ei toistanut, kyllä se edelleen oli suurimmaksi osaksi normaalia streota, joka lokalisoitui ihan normaalisti kuulijan eteen.  Kolmiulotteinen soundi olisi tarkoittanut sitä että ääni olisi lokalisoitunut milloin taakse, milloin sivulle, milloin ilmaan keskelle salia jne. Tällaista en havainnut. Bassoefektit eivät myöskään olleet niin vaikuttavia kuin joissain mainoksissa oli esitetty. Kuvantarkkuus oli, totta kai, huippuluokkaa ja onneksi konsertti oli kuvattu rauhallisilla, pitkillä otoksilla, koska kuudennelta riviltä jättiscreenin tuijottaminen tilanteessa, jolloin kuvakulmat olisivat vaihtuneet 2-5 sekunnin välein (kuten rockvideoissa ja joissain konserttitaltioinneissa on tapana) olisi varmaan aiheuttanut pahoinvointia ja päänsärkyä. Onneksi siltä siis vältyin.

jatkuu…

Harri Huhtanen 2019